|
|
|
|
|
|
|
|
|
Ajankohtaista /
touko - heinäkuu 2007
|
|
|
|
|
|
20.7.2007
Alkukuun poikimisten jälkeen navetalla on ollut hieman hiljaisempaa, mutta eilen tulikin sitten kerralla 3 vasikkaa. Aamulla kun menimme lypsylle, löysimme ostohieho Kuortin Uutteen makoilemassa karsinassaan vastasyntyneen Hectorilaisen sonnipojan kanssa. Poikiminen oli ilmeisesti mennyt hyvin, koska vasikka oli jo touhukkaana yrittämässä jalkeille. Edellisenä iltana kävin pari kertaa katsomassa Uutetta, koska se oli mielestäni sen verran mietteliäs, että arvelin poikimisen olevan lähellä. Puolenyön aikaan ei vielä mitään ollut tekeillä, joten päätin ruveta nukkumaan ja palata asiaan seuraavana aamuna. Uute oli kuitenkin hoitanut homman yksin ja minä sain hyvät yöunet. Iltanavettaa aloitellessa satuin vilkaisemaan Rouvan karsinaan ja eikös siellä jo näkynyt vasikasta sorkat. Lypsy olikin yhtä hyppäämistä eestaas kun piti välillä käydä tarkistamassa Rouvan tilanne, sitten piti jo vähän vetää vasikkaa, sen jälkeen päätin kokeilla - ihan vaan varmuuden vuoksi ja edellisten vuosien opettamana - ettei vaan olisi toista vasikkaa tulossa, ja olihan sieltä. Numero kakkonen oli muuten ihan oikein päin, mutta toinen etujalka piti oikaista ennen kuin vassu alkoi puskea maailmaan. Melkoinen vasikkakone tuo Rouva: kolmannet kaksoset peräkkäin. Nyt sillä on jo 7 vasikkaa neljästä poikimisesta. Poikiminen ja varmaan myös tiineysaika otti koville eikä lehmä ollut vielä tänä iltanakaan oikein kunnossa. Se on laiha kuin lahna kun vasikat ovat pois vatsasta, jälkeiset jäivät eikä ruoka oikein maita. Mitään halvausoireita ei kuitenkaan ole ja lehmä kävelee ihan ripeästi lypsylle. Ettei vaan taas olisi juoksutusmahaongelmia tiedossa.
Ensi viikon keskiviikkona pitäisi lähteä ajamaan kohti Kuopiota ja Farmaria ja odotan kovasti, että UJ Linda poikisi alkiovasikkansa jo sitä ennen, ettei näyttelyreissu menisi ihan hermoiluksi. Hiehopoikimisia on muutenkin nyt tiedossa useampia, sillä lehmien joukossa tallustelee kaikkiaan 4 pian poikivaa hiehoa, kahdella näistä on alkiotiineys Lagace Trident Modaline x Dilligent, joten jännittäviä hetkiä on tiedossa.
|
|
|
|
 |
|
|
| Lilli ja Des Prairies Pacane 2 junnukilpailussa Spring Showssa huhtikuussa 2007. Aika hyvän kokoinen joulukuinen vasikka...muutenkin todella hieno ja erinomaisesti käyttäytyvä eläin! |
|
|
|
17.7.2007
Eipä ole tullut aikoihin kirjoitettua näitä ajankohtaisia asioita. Kiireet alkoivat huhtikuisen Kanadan matkan alla ja sen jälkeen on ollut jatkuvasti joku projekti työn alla eikä aikaa ole liiennyt kotisivuille – vaikka olisi pitänyt. Lehmien ja nuorenkarjan tiedot sain vielä toukokuussa ajan tasalle, mutta sen jälkeen tapahtuneet muutokset on vasta nyt kirjattu. Nyt kaiken kuitenkin pitäisi taas olla kunnossa.
Palataanpa ajassa taakse päin ja muutama sana Kanadan matkasta. No, reissuhan oli taas kerran ihan huippu, asiaa ja hauskaa mukavasti yhteen sovitettuna. Tänä vuonna Lilli oli pitkän harkinnan jälkeen mukanani matkaseurana, koska hän oli jo pitkään kärttänyt pääsyä mukaan katsomaan kanadalaisia lehmiä. Lilli oli koko ryhmän onneksi varustautunut tehokkailla muistiinpanovälineillä ja hän pitikin huolella kirjanpitoa kaikista tehdyistä alkiokaupoista, hinnoista sekä tilojen excellent-lehmistä, lehmien lypsynopeuksista ja vetimien sijainnista (meillä oli alkiotilauksia joiltakin robottitiloilta). Kotiinpaluun jälkeen olen joutunut monesti tarkistamaan asioita Lillin muistivihosta. Lilli oli porukan ainoa alaikäinen, mutta jaksoi hienosti porukassa. Spring Shown yhteydessä järjestettiin taas huutokauppa, josta ostimme kimppahiehon Des Prairies Pacane 2 (Des Prairies Prudam x Conn). Aivan upea nuori eläin! Mukaan kimppaan tulivat Suomesta Mirja ja Matti Hänninen sekä Kanadasta Cynn-Lorr Ayrshires sekä Birghdalen tila. Ensin mainitun tilan omistajat Cynthia ja Bernard Daoust osoittautuivat todella mukaviksi ja heidän kanssaan ehdimme jo tehdä Pacanen varalle tulevaisuudensuunnitelmia. Huutokaupan jälkeen meiltä kysyttiin yllättäen haluaisiko Lilli osallistua Pacanella showmanshipiin seuraavana päivänä. Lilli oli heti valmis, vaikka minä vielä emmin. Mutta eihän minusta ollut kieltäjäksi – onneksi, sillä kilpailu sujui ihan hienosti. Pacane oli hiukan liian suuri Lillille ja käveli aluksi turhan reippaasti, mutta pysäytykset ynnä muut sujuivat jo asiaankuuluvasti. Lilli sijoittui viiden kilpailijan joukosta neljänneksi, mistä minä olin hyvin ylpeä, ja Lillikin sai kokemuksestaan unohtumattoman matkamuiston.
Toukokuun alussa meille tuli pari uutta hiehoa Lallin tilalta noin niin kuin paikkaamaan sitä tilannetta kun Pauliinan 5 lehmää lähtevät alkukesästä. Toinen hiehosta oli Copper – Jerry ja toinen Botans – Heligo. Copperilainen Unikko poiki toukokuun lopulla ja Botansilainen Tupsu kesäkuun eka päivä. Molemmat tekivät sonnivasikat ruotsalaisista sonneista. Kesäkuun puolivälissä hain vielä Kuortilta yhden hiehon, Kuortin Uutteen (Karamilk – Kuortin Neilikka), jonka pitäisi poikia 18.7.2007 Hectorista. Pauliinan eläinten kotiinpaluu siirtyi kuitenkin aina vain heinäkuun 10. päivään asti ja ennen sitä meillä ehti poikia vielä useita omia lehmiä ja hiehoja, joten maitotankin vajennus ei tunnu yhtä kouraisevasti kuin mitä keväällä pelkäsin. Jos ei mitään ylläripoistoja tule, niin kun omia hiehoja on tulossa jokunen joka kuukausi, ehkä saamme lehmien pääluvun nostettua taas 65:een talveksi – ja edelleen pidettyä keskipoikimakerran liian alhaisena.
Kesäkuun ensimmäisenä päivänä meillä järjestettiin Varsinais-Suomen Karjakerhon grilli-ilta, joka oli oikea yleisömenestys. En tiedä laskiko kukaan montako henkeä lopulta paikalle ilmaantui, mutta ilmoittautuneita oli reippaasti toistasataa. Olin kyllä aika hämmästynyt kun porukkaa alkoi ilmaantua myös karjakerhon reviirin ulkopuolelta… Ilma oli suosiollinen ja järjestelyt pelasivat ja ohjelma oli YLLÄTYKSELLINEN. Kiitos kaikille mukana olleille!!!
Karjakerhon grilli-illasta oli hyvä jatkaa kesäkuun kiireistä ohjelmaa: heti parin päivän päästä alkoi lasten junnuleiri, luokituskierros ja Muurikkiin valmistautuminen. Osan kiireistä olisin tällä kertaa mielelläni siirtänyt jollekin toiselle, mutta kaikki vapaaehtoisvoimat ja aktiivit olivat työllistettyjä jo valmiiksi. Onneksi niin luokituskierros kuin näyttelykin selvitettiin kunnialla. Muurikki meni meidän osaltamme yli odotusten, sillä Lilli voitti junior handler championin tittelin. Tämä oli kyllä aikamoinen yllätys minulle, sillä tähän mennessä muistaakseni aina champion on ollut joku vanhimpien luokkien voittajista. Lilli oli arvatenkin henkeä täynnä… Näyttelyluokissa meiltä oli vain kaksi eläintä; hiehot Joukolan Vohveli ja Joukolan Vaavikki. Vohveli pisti näyttelyssä yllättäen ihan ranttaliksi ja se oli kehässä koko arvostelun ajan joko takapää menosuuntaan tai poikittain – v-mäistä!!! – mutta Vaavikki esiintyi sentään paljon asiallisemmin. Hiehot kilpailivat samassa 17 eläimen hieholuokassa, jossa Vaavikki oli 3. ja Vohveli 5. Oikein hyvät sijoittumiset eläinmäärän huomioon ottaen. Ola pääsi junnukilpailussa ensimmäistä kertaa kilpailemaan jerseyhiehomme Britan kanssa ja sijoittui luokassaan viidenneksi. Yhteistyö Britan kanssa pelasi niin hienosti, että Ola päätti ottaa Britan myös Ammujaisiin kilpailueläimekseen.
Samana aamuna, kun Yves palasi Kanadaan, lähti meitä innokkaita ayrshireihmisiä 6 hengen porukka kohti Amerikkaa ja Rockfordin pikkukaupunkia. Olimme saaneet US Ayrshirelta kutsun heidän vuositapahtumaansa (National Ayrshire Convention) ja meille oli myös varattu tilaisuus kertoa tulevasta Ayrshire Kongressista sekä suomalaisista ayrshiresonneista. Rockfordin matka oheisohjelmineen oli kuin amerikkalaisesta elokuvasta; kaikkea oli enemmän kuin kylliksi ja vieraanvaraisuus oli ylitsepursuavaa. Pääsimme kokemaan palasen amerikkalaista ayrshire-elämää ja jälleen kerran saimme lukuisia uusia tuttavia. Olimme ensimmäiset suomalaiset kautta aikain US Ayrshiren vuositapahtumassa ja ehkä juuri siitä syystä yllättävän monet tulivat vielä jälkeen päin kyselemään tulevasta kongressista, suomalaisista sonneista ja Suomesta. Vuositapahtuman yhteydessä järjestettiin huutokauppa, jossa meklarina toimi Farmariin tuomariksi saapuva Lynn Lee, joka kertoi innolla odottavansa tulevaa Suomen matkaa. Hänet tapaamme siis jo ensi viikolla uudestaan. Koko matkamme ajan meitä hyysäsi kympin edestä Palmyran tilan emäntä Mary Creek, jolle vielä kertaalleen lämmin kiitos huolenpidosta!
No niin, kun Ameriikasta oli selvitty, alkoi kuumeinen valmistautuminen Ammujaisiin ja näyttelyä edeltävään junnuleiriin. Montaa päivää ei ollut aikaa eläinten laittamiseen ja näyttelyn viime hetken valmisteluihin. Oikeastaan en vieläkään tiedä kuinka kaikesta selvittiin, mutta Team Karjakerho oli itseensä HYVIN tyytyväinen siinä vaiheessa, kun näyttelypäivä oli pulkassa. Talkooporukan yhteishenki pelasi erinomaisesti. Yksi iso osa kaiken onnistumiseen oli myös kanadalaisilla junnuleirin opettajilla ja näyttelyn tuomareilla Francois Beaudryllä ja Andrew Shufeltilla. Kerrassaan hienoja ihmisiä, joiden kanssa hurahti muutama päivä huumorin säestämänä. Uskon, että muutkin kuin minä, oppivat paljon uusia asioita näiltä miehiltä. Ja tietysti toivomme, että myös heillä oli paljon kerrottavaa kotona Kanadassa tästä eksoottisesta karjamaakokemuksesta. Ammujaiset olivat karjanäyttelynä Joukolan tilalle kaikkein suurin menestys tähän mennessä. Näyttelyssä meillä oli 6 eläintä ja 5 näistä otti luokkavoiton, yksi oli 3. Varachampioneja tuli kaksi ja rodun championeja yksi. Eläimet olivat niin peräjälkeen luokissa, että en ehtinyt juuri ollenkaan seurata kehätapahtumia, sillä viimeistelin yksin kaikki selkälinjat ennen kehään menoa. Kaikki luottoapulaiset oli jo valjastettu esittelytehtäviin… Ayrshiren varachampionia valitessa tuli kertakaikkinen esittelijäpula ja kesken klippausten juoksin vaihtamaan valkoiset esittelyvaatteet, jotta ehdin viedä Velvetin kehään. Sporttailu ei mennyt hukkaan, sillä Velvetistä tuli varachampion ja pääsin maistamaan kuohujuomaa (tosin taisi olla Olkun championpullosta). Huh, mikä päivä kaikin tavoin. Menestys tuntui mukavalta, mutta kyllä illalla kaiken eläinten pesun, klippauksen, kehään kuskauksen, junnuleirin vuoksi lyhyiksi jääneiden yöunien ym. jälkeen olo oli totaalisen simahtanut. Sama juttu näytti olevan myös muilla perheenjäsenillä – eipä tarvinnut kauaa unta kalastella. Laitan tähän vielä Ammujaisten tulokset meidän eläinten osalta:
Joukolan Vohveli 1. sija luokassa, championkilpailussa honorable mention
Joukolan Vaavikki 3. sija luokassa
GlenMalcolm Z Velvet ET 1. sija luokassa, vara junior champion
Raanu psk, 1. sija luokassa, suomenkarjan champion
Kuortin Tilli 1. sija ensikkoluokassa, vara senior champion
Hjärterum Rosetti ET 1. sija 3 x poikineiden luokassa
Junnuissa Ola & Guddeby Impuls Brita olivat sijalla 2.!!!
ja Lilli & Joukolan Yanni-Lisa sijalla 4.
Ammujaisten jälkeen sunnuntaina Francois ja Andrew tulivat vielä tilavierailulle meille. Kävimme karjan suurin piirtein jokaisen eläimen läpi ja miehet antoivat kommenttejaan. Bäckens Komålen Stjärna taisi päästä Francoisin arvoasteikolla melkoisen korkealle, sillä heti nähdessään lehmän hän nosti kaksi sormea pystyyn ja sanoi, että jos KM Stjärna olisi ollut näyttelyssä, se olisi ollut ensikoiden 2. Jossittelua tietysti, sillä vain näyttelyssä olevat eläimet kilpailevat keskenään. KM Stjärnan kohdalla voivat näyttelyt jäädäkin haaveeksi, sillä se on niin hankala talutettava, ettei minulla olisi riittänyt rohkeutta tuoda sitä kehään. Kunhan lehmä poikii marraskuussa toisen kerran ja nähdään a) onko se hengissä ja b) onko utare vielä näyttelykelpoinen, pitää aloittaa treenaaminen tosimielellä. Siis jos vastaus sekä aahan että beehen oli kyllä. Ehkä sen sitten saisi ensi kesänä näyttelyyn.
Ammujaisten jälkeen keskiviikkona 11.7. lähdimme lasten kanssa Oikealle Lomalle Nizzan lähelle Juan-Les-Pinsiin, jossa kummitätini asuu. Koko reissun ajan oli tasaisen tappava vajaa 30 asteen helle ja nahkamme grillaantui ilman, että sitä olisi erityisesti yritetty. Teimme päiväreissut Nizzaan, vuoriston pikkukyliin, Italian puolelle Ventimigliaan sekä viimeiseksi Monacoon. Saimme ihastella palmuja, Välimeren uskomatonta turkoosin väriä ja vuoriston ja satamien kauneutta. Matkamme oli todellakin lomaa, sillä aamulla ei ollut aikaista herätystä ja itse sai suunnitella mitä minäkin päivänä tehdään. Ranskalainen autoilukulttuuri tuli nähtyä ja kauhisteltua. Opimme lopultakin miksi autoissa on hätävilkut. Ne kytketään päälle, kun auto jätetään luvattomaan (tai vaaralliseen / käsittämättömään) paikkaan parkkiin ja kuski poistuu. Rakas tätini vei meidät hurjan serpentiinitieajelun (täti kuskina!) jälkeen Juanissa baariin iltapalalle. Hän jätti tyylikkäästi auton liikenneympyrään parkkiin ruokailumme ajaksi. Tämä ei hämmästyttänyt paikallisia, mutta oli siinä lapsilla ihmettelemistä. Suomalainen lainkuuliaisuus ja liikennekulttuuri tuntuu tämän jälkeen varmasti tylsältä – ja ehkä äidiltä odotetaan tulevaisuudessa hieman värikkäämpää ajotapaa… Joka tapauksessa kotiinpaluun jälkeen on päästy taas uusin voimin lehmien pariin!
Seuraavaksi alkaakin sitten Farmariin valmistautuminen... |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
