|
|
|
|
|
|
|
|
|
Ajankohtaista
2017
|
|
|
|
 |
|
|
|
22.9.2017
Näyttää tulleen tavaksi kirjoittaa näitä ajankohtaispäivityksiä enää lähinnä vuosikatsauksina, mutta hyvä että edes joskus tulee joitain "päiväkirjamerkintöjä". Yllä oleva kuva liittyy osaltaan viimeisen vuoden suureen voimainponnistukseen eli uuden hiehopihaton rakentamiseen. Uutta rakennusta alettiin suunnitella jo kevättalvella 2016, sen jälkeen vuorossa oli uuden ympäristöluvan haku, rakennusluvan haku, investointitukihakemus, maaperätutkimus ja varmasti vielä jotain muutakin. Aikamoinen prosessi näinkin pienen mittakaavan rakentamisessa oli ennen kuin kaivinkone pääsi iskemään kauhansa ensimmäisen kerran varsinaissuomalaiseen harmaaseen saveen. Nopeaksi luultu rakentamisurakka eteni kuitenkin yllättävän hitaasti ja loppuvuodesta 2016 oli pakko suosiolla hylätä toive siitä, että koko nuorkarja olisi saatu talveksi saman katon alle. Tämän vuoden toukokuussa alkoi vihdoin näyttää siltä, että meille vielä ihan oikeasti tulee uusi hiehopihatto käyttöön, mutta menihän siinä vielä puolitoista kuukautta hyvinkin ennen kuin oltiin saatu lopputarkastuksesta puhtaat paperit käteen. Olimme jo hyvissä ajoin päättäneet, että tämän urakan jälkeen pidetään avoimet ovet, jos ei muita, niin ainakin itseämme varten, sillä lopputulosta piti hieman juhlia. Loppujen lopuksi avoimet ovet järjestyivät hienosti niin, että saimme samalle päivälle Yves Charpentierin luokituskäynnille sekä pitämään luokitusdemonstraatiota. Kävijöitä tulikin paljon enemmän kuin olimme etukäteen osanneet kuvitella saapuvaksi kesken kesäkiireiden ja pelkkää hiehopihattoa katsomaan. Makkarankulutuksen perusteella (tämä kuuluu olevan se varmin laskutapa) kävijöitä tuli reilusti yli 300! Ja sitten pääsemmekin tuohon alussa mainitun kuvan tapahtumiin. Päätimme sittenkin asfaltoida jo tänä kesänä sekä uuden rakennuksen ympäristön että pihatien, joka sanalla sanoen on ollut ryöpeässä kunnossa jo vuosia, traktoriliikenne on ollut sen verran vilkasta. Harmi, ettei asfalttihommat onnistuneet ennen avajaisia, mutta joka tapauksessa NYT-ON-HIENOA ja päällimmäisenä mielessä, että kyllä kannatti, vaikka kalliiksi tuli.
Lehmäasioista täytyy tietysti myös kirjoittaa jotakin. Tammikuussa kävimme totuttuun tapaan Seinäjoella Talvinäyttelyssä ihan mukavalla menestyksellä, hienoimpana saavutuksena lehmien kasvattajaluokan voitto, mutta ei hiehojen kasvattajaluokan kakkos- ja kolmossijatkaan ole yhtään vähemmän arvokkaita. Lelly-Edithin luokkavoitosta huolimatta joukkueemme tähti taisi sittenkin olla Joukolan Amaretto, joka tuli vanhimpien lehmien luokassa kakkoseksi ja oli lehmien championkehän kolmonen eli Honorable Mention. Lisäksi Amaretto palkittiin 50-tonnariluokan voittajana ja mikä hienointa, Amaretto valittiin äänestyksellä yleisön suosikiksi! Mutta onhan tuo Amaretto niin ihana lehmä, että ihan ansaittu voitto, vaikka itse sanonkin! AWS:n huutokaupassa kävi vähän vanhanaikaisesti. Olimme antaneet myyntiin kaksi nuorta hiehoa ja kuinka ollakaan yksi tuli ostettua - Margot Nadia ET - joten nuorenkarjan pääluku karjassa ei vähentynytkään kuin yhdellä. Olihan se silti jännää saada taas ihan uuden lehmäperheen edustaja karjaan.
Seinäjoen Farmarissa oltiin osin uuden joukkueen kanssa ja menestys hymyilyttää vieläkin. Hiehoissa Nelly-Edith voitti luokkansa, Nemesis oli toinen ja lehmissä sekä Lucy-Regan että Joy-Lorelli voittivat luokkansa. Hiehojen championkehässä Nelly-Edith oli Honorable Mention ja lehmien championkehässä Joy-Lorelli ei enempää eikä vähempää kuin Ayrshire Champion ja sen lisäksi vielä Lucy-Regan Honorable Mention! Hyvän menestyksen jälkeen oli mukava ajella takaisin kotiin arkisen aherruksen pariin. Niin, siinäpä ne tämän vuoden näyttelyt sitten olivatkin, pientä on tämä suomalainen näyttelyharrastus, tärkeitä sosiaalisia tapahtumia silti.
Jos kesän säistä saa jotain mainita, niin sanottakoon nyt vaikka, että kesää on odoteltu saapuvaksi ihan näihin päiviin asti, mutta ei ole näkynyt. Muutama lämpimämpi ja aurinkoisempi päivä on aina jossain välissä ollut, mutta heikko esitys muuten. Onneksi tällä tilalla ei ole paljon viljaa puitavana, niin ei ole tarvinnut huonoja puintikelejä manata, kaikki ehdittiin saada pellosta pois. Monen kollegan puolesta on silti huoli, sillä paljon on vielä viljaa pelloissa. Nurmisadon puolesta meidän karjan pitäisi pärjätä ihan hyvin, joten siitäkin pitää olla kiitollinen.
Navetalla lehmien kanssa on mennyt tosi kivasti, siis terveyden ja tiinehtymisten kannalta ja olemme myös saaneet ison määrän todella mieleisiä O-vuotisia lehmävasikoita, mm. burdettelaisen tyttären Gold-Morialta! Liekö viileän kesän ansiota vai rotukysymys, mutta solutilanne on ollut todella hyvä jo pitkään. Lypsytyö on kummasti vaan helpompaa, kun ei lehmien utareterveyden kanssa ole suurempaa ongelmaa. Loppukesästä on pitänyt jo melkein ihmetelllä onko meijerin solukone mennyt rikki, mutta kaipa se toimii. Ja saattaahan tilanne tästä keikahtaa huonompaan, kun nyt oikein hymistellään tyytyväisenä. Ainoa isompi ongelma navetalla on appeeseen liittyvä. Vaikka lehmillä on kioskit käytössä, niin siirryttiin kesällä taas yksi askel lähemmäksi kokoapetta, mutta eipäs se niin vaan onnistukaan. Maitoa tulee ihan kohtuullisesti, silti parhaimmatkin lypsäjät taitavat nyt jäädä alle normaalin tason. Suurin harmin aihe on silti tosi huonot pitoisuudet ja se, että ne heittelevät lehmien välillä ihan miten sattuu. Joka ikinen vuosi tähän saakka pitoisuudet ovat alkaneet nousta jo elokuulla, mutta vielä nyt kun syyskuukin on jo kääntynyt kohti loppupäätä, junnaa rasva 4 % molemmin puolin ja valkuainen 3,3-3,4 %:ssa. Oikein itkettää maitotiliä katsoessa, sillä pitoisuuksilla on niin iso merkitys hinnan muodostukseen, että jotain pitäisi keksiä. Apereseptiä on nyt viilattu viimeksi eilen ja käyttöön tulee pelkästään tämän vuoden säilörehua, joten kaipa se tästä iloksi muuttuu loppuvuoden aikana. Toistan jo itseäni, mutta tämänkin kestää, kun lehmät ovat olleet terveinä ja tankin solut siinä 80 tietämissä, niin ja keskipoikimakerta pikkuhiljaa noussut 3,3:een. Kiitos tästä kuuluu hyville ja kestäville ayrshirelehmillemme!
|
|
|
 |
|
|
|
Tässä pari kuvaa toiveemme täyttäneestä pytingistä! Uusi hiehopihatto on verhoseinäinen 60 metriä pitkä ja 12 metriä leveä rakennus, valitettavasti vain pituudesta 17 metrin osuus piti uhrata lain edellyttämälle katetulle lantalaosalle (kalliiksi tulee paskan säilytys). Rakennuksen toisella seinustalla on 4 metrin levyinen ruokintakäytävä, johon ruokinta ulkopuolelta. Kuvan ottamisen jälkeen koko matkalle on asennettu samanlaiset ruokintakourut kuin lehmäpihaton visiiripöydässä. Rehu pysyy näin huomattavasti paremmin syöntietäisyydellä ja ruokintakouru myös nostaa rehun hieman korkeammalle eläinten seisomistasoon nähden. Takaseinän puolella on 8 metriä leveä kiinteäpohjainen makuuosasto, joka on jaettu väliaidoilla viideksi eri karsinaksi. Makuuosaston ja ruokintakäytävän välillä on 60 cm:n korkeusero, jos mitataan kynnyksen kohdalta. Tässä ajatuksena on se, että makuuosasto olisi ns. puolikestokuivikesysteemi, jota ei tarvitsisi tyhjentää kuin vasta siinä vaiheessa, kun kuivikepatja nousee niin korkeaksi, että väliaitoja ei enää saa auki. Lantalaosa on kokonaisuudessaan samalla tasolla kuin makuualue. Saapa nähdä pelaako tämä suunnitelmien mukaan myös talvella.
Alempi kuva on otettu lantalapäädystä, joka tässä vaiheessa on vielä neitseellisen puhdas ja odottelee avointen ovien vieraita. |
|
|
 |
|
|
 |
|
|
|
Avointen ovien päivänä 12.7. autoja oli piha täynnä, tässä tosin vain etupihalle parkkeeratut. |
|
|
|
 |
|
|
Yvesin luokitusdemonstraatiota oli seuraamassa yleisöä enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Tässä työn alla varsinainen demonstraatioeläin, Joukolan Lucy-Regan, jonka luokitus käytiin läpi yleisön edessä yksityiskohtaisesti. |
|
|
 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
