Ajankohtaista 2006

10.12.2006
Kulunut viikko on tuonut taloon neljä uutta lehmävasikkaa kolmesta poikimisesta. Mahtavaa elää välillä lehmävasikkavuotta, jotenkin on niin tutuksi tullut jatkuva pettymys kun vastasyntynyt vasikka onkin osoittautunut sonniksi. Mutta ei siis tänä vuonna. Parasta on tietysti ollut se, että moni vasikoista on syntynyt parhaille lehmille. Näin kai se jalostus parhaiten etenee. Niin, vielä vasikoihin. Viime maanantaina Ripsa yllätti tekemällä toiset lehmäkaksoset peräkkäisenä vuotena, tällä kertaa isänä oli Conn, edellisellä kertaa Special K. Tänään olivat sitten vuorossa Sukkela (lehmävasikka Copperista) ja Suella (lehmävasikka Modestista). Connista ja Copperista on jo aika monta tytärtä, mutta ei lisä pahaa tee. Yksi modestilainen löytyy myös entuudestaan ja se on kyllä niin hienorakenteinen ainakin tässä vaiheessa, että Suellan vassu oli todella mieleinen.

Viime maanantaina oli konsulentti raksuttamassa lehmiä. Yli 30 ehdittiin käydä läpi ja näillehän kämmenmikro sylkäisi myös mallikaspisteet. Ensimmäiset lehmät olivat niin tasaisesti 80 tai 81 pistettä, että kyselin konsulentilta onko kämmykkä kalibroitu ”Mallikas-tasoon”. Karjasta löytyi myös kolme 87 pisteen lehmää, vastaavasti tuli myös huonompia pisteitä eli taisi se kone sittenkin olla kondiksessa. Tulosten perusteella on helppo ymmärtää miksi jotkut haluavat käyttää vain Mallikas-pisteitä kertomaan karjansa rakenteesta: ohjelma ei rankaise aika selvistäkään virheistä ja loppupisteiden taso on yllättävän korkea verrattuna AF-luokitukseen. Yksi alkupään luokitetuista, Rippari, sai 81 pistettä ja Yvesiltä se oli saanut ensikkona 65 pistettä. Minun silmääni Ripparin takaraskas utare ja kiverähköt kintereet ovat sen suuruusluokan virheitä, että Mallikas ei kyllä sakottanut niistä riittävästi. Tänään en ehdi laittaa kaikkia Mallikas-tuloksia tänne kotisivuille, mutta tarkoitus on palata asiaan ja katsoa samalla mikä mahtaa olla karjan mallitettujen lehmien keskiarvo. Jonkinlaista vähän isompaa viilausta tämä kotimainen ”luokitus” vielä tarvitsee pystyäkseen kertomaan luotettavasti lehmien rakenteesta.

2.12.2006
Eilispäivä meni koko lailla tarkkaan kotisivujen päivitykseen liittyvissä asioissa Marjon ja Mikon kanssa. Tällä kertaa kokoonnuimme Huitilla. Vakaa aikomus oli aloittaa homma niin aikaisin, että Mikko jopa edellisiltana tiedusteli onko minun välttämätöntä mennä aamunavettaan, Marjo kuulemma tulee hakemaan minut aikaisin. Ajattelin, että kyseessä on todella aikainen lähtö, about seitsemän pintaan, muutenhan emme taas ehtisi saada aikaiseksi juuri mitään. Totesin kuitenkin, että navettatöille on mentävä, mutta selviydyn kyllä matkaan ajoissa, koska lasten kouluunlähdön vuoksi työt on tehtävä aikaisin. ”Aikainen” lähtö jäi kyllä lähinnä vertauskuvalliseksi, sillä vielä klo 11 istuin odottelemassa Marjoa, joka oli kruisallut peräkopin + muutaman vasikan kanssa erinäisillä asioilla ympäri Varsinais-Suomea. Lopulta pääsimme matkaan, mutta pakko oli vielä tehdä pari stoppia – ensin Jokioisten leipomoon tuliaisostoksille ja sen jälkeen Forssan elintarvikelabraan viemään sonnivasikan salmonellanäytettä. Huitilla oltiin sitten lopulta yhden jälkeen. Ladyjen aikainen saapuminen sai kyllä aikaan muutamat naurut. Aluksi juotiin kahvit (tietysti, koska olimme matkasta ”rasittuneita” eikä silloin voi päivittää) ja sitten huomasimmekin, että kello on niin paljon, että jos aiomme ehtiä Riihimäen meijerin myymälään (päivityspäiviin on liitettävä aina kaikki asioinnit, jotka samalla vain voidaan hoitaa), on sinne lähdettävä viipymättä. Kahden jälkeen ajelimme kohti Riksua, perillä shoppailimme kiirehtimättä, koska oli niin paljon tutkittavia tuotteita, ja lopuksi kävimme vielä hakemassa Ollin kyytiimme. Perillä tietsikoiden ääressä taisimme olla noin klo 17… Mutta vielä hetki kului ennen kuin pääsimme työn makuun, sillä Mikko halusi tarjota välipalaa. Tunnelma alkoi jo olla vähän hysteerinen ja Marjo kertoikin tuttavien välillä ihmetelleen, että mitä näissä päivityspäivissä oikein tapahtuu, kun tilaisuuksia on niin usein, mutta kotisivuilla ei näy mitään uudistuksia. Kaikesta huolimatta illan mittaan saimme kyllä jotain aikaiseksikin. Itselläni oli urakkana tutkia joitakin juttuja Ayrshirekasvattajien kotisivuilla ja ilman kunnollisia neuvoja, ainoastaan yrityksen ja erehdyksen kautta kokeilemalla, työ oli hitaanpuoleista. Ideat jäivät kyllä muhimaan ja tänä aamuna ei mennyt kauaa kun sain mm. luokitustulokset tältä vuodelta siirrettyä nettiin. Eilispäivä meni siis aika myöhäiseen, mutta ei suinkaan harakoille, siitä uskon meidän kaikkien olevan yksimielisiä. Katsotaan, jos ehditään vielä ennen joulua tavata meillä tietsikkajuttujen merkeissä.

Alkuviikosta lähtivät Tiroli ja Tuutikki Lempäälään uuteen kotiin. Perästä ei ole mitään kuulunut ja toivottavasti lehmät ovat alkaneet kotiutua ilman hankaluuksia. Navetassa on ollut jotenkin muuten aika hiljaista, ei ihmeempiä tapahtumia. Tavanomaista eloa lienee se, että paskakone on taas tehnyt lakon. Tällä kertaa prässiin ei tule painetta. Lienee öljyletku poikki tai jotain muuta mielenkiintoista. Tietää Joukolle puuhaa viikonlopuksi. Pari päivää sitten meillä kävi sorkanleikkaaja hoitamassa Ranskiksen ja Raanun, jotka molemmat arkoivat sorkkiaan. Raanulta löytyi erikoinen vika etusorkista. Koska se oli hoidettu edellisen kerran vuosi sitten marraskuussa (Raanu on ollut ummessa helmikuusta lähtien), olivat varsinkin etusorkat kasvaneet melko pitkiksi. Huomasin kyllä pian sen jälkeen kun Raanu oli otettu pihattoon, että etusorkista alkaa katketa ylimääräiset kärjet, mutta en tullut soittaneeksi sorkanleikkaajaa, koska ajattelin, että kärki vain putoaa pois ja se siitä. Nyt oli kuitenkin käynyt niin, että sorkan kärkiin oli tullut poikittaiset halkeamat melko ylös – sorkka ei ollut siis katkennut siitä vaan alempaa – ja molempien etusorkkien molempiin puoliin oli kehittynyt märkäpesäkkeet, jotka aiheuttivat Raanulla jalkojen aristamista. Aika paljon sorkista oli pakko ottaa pois ja tietysti se teki kipeää. Jopa niin paljon, että lopulta Raanu teki ”suomenkarjat” ja heittäytyi täysin toimimattomaksi ja jäi makaamaan sorkkatelineeseen. Sen tuikeasta ilmeestä näki heti, että mikään järkipuhe tai kovemmat keinot eivät auta, lehmä vain tuijotti eteensä tuimana. Ei auttanut muu kuin hakea traktori ja nostaa sorkkateline etupäästä ilmaan ja valuttaa lehmä siitä hitaasti maahan. Raanu jäi vielä silloinkin makaamaan paikoilleen kuin puolikuollut. Sorkanleikkaaja taisi vähän jo huolestua, mutta sanoin hänelle, että ei kannata hermostua, Raanu osaa kyllä tämän homman. Ei auta patistella, vaan pitää hyvitellä ja antaa arvon rouvan ITSE lähteä pois. Toin Raanulle vähän säilörehua, taputtelin ja otin riimun pois päästä. Sitten ei enää mennytkään kuin hetki ja Raanu nousi kylmänrauhallisesti ylös ja marssi navettaan sisälle niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. Laitoimme sen varmuuden vuoksi poikimakarsinaan seisomaan turpeelle, että sorkat pääsisivät paranemisen alkuun. Aika hauska tapaus lehmäksi. No, ei tosin sorkanleikkaajan mielestä.

26.11.2006
Viime viikon lopulla olin Lillin ja Olan kanssa Ayrshirekasvattajien syyskokouksessa Vetelissä parin päivän reissulla. Lapset saivat koulusta vapaata, arvatenkin ”hyvään tarkoitukseen”. Matkalaukkuihin oli pakattu mukaan myös läksykirjat, kunnianhimoisena tavoitteena tehdä läksyt sillä välin kun aikuiset istuvat kokouksessa.

Kokoustapahtuma oli jälleen kerran onnistunut sekä kokousannin, että tilavierailujen ja illanvieton osalta. Olan seuraksi löytyi Koljosen Make ja pojilla tuntui riittävän yhteistä puuhaa jopa niin paljon, että Ola harmitteli kokouksen lyhyttä kestoa. Lilli oli huomattavan kiinnostunut liikkumaan tuttujen lehmäihmisten porukoissa ja ehdottomasti myös karjavierailuilla. Illanvieton arpajaismyynti sujui hienosti Olan ja Maken toimesta, sen sijaan Lilli panosti selvästi enemmän karaokepuoleen. Olipa kiva tavata taas tuttua karjaväkeä näin ”sisäruokintakaudella”.

Ajaessamme kohti Vetelin kokousta sattui silmiin Vimpelin tienviitta ja keksimme heti lasten kanssa, että seuraava lehmävasikka ristitään Vimpeliksi. Kotimatkalla sitten Jouko soitti ja kertoi poikimakarsinaan jätetyn Tomelillan poikineen lehmävasikan Danescosta, joten vasikan ristiäiset sujuivat vauhdilla kun oli nimi valmiina. Tomelillaan liittyy muuten sana ”viimeinen” monta kertaa: Tomelilla on emänsä Kukan (joka poiki 6 kertaa) viimeinen vasikka, syntynyt vasikka oli meidän viimeinen Danesco-tiineytemme ja Tomelilla taas oli viimeinen Roin tyttäristä, joka oli poikimassa. No, ei varmastikaan kovin kiinnostavaa tietoa, kunhan tuli mieleen.

Eilen saimme myytyä jonkin aikaa myynnissä olleen sorkkatelineen. Vähän harmittaa näin jälkikäteen, että suurista suunnitelmista huolimatta sorkkatelineen käyttö jäi vain ja ainoastaan sorkkahoitajan varaan. Tuntui niin isotöiseltä hommalta tuo sorkkien leikkaaminen, että kerran kertaa emme itse telinettä käyttäneet. Olihan se onneksi vakiokäytössä sorkanleikkaajalla, mutta tämän vuoden puolella sekin jäi Ryödin Markon hankittua uuden hydraulisen telineen. Toivottavasti sorkkatelineemme on uudessa kodissaan ahkerammassa käytössä.

Marraskuu on taas viime päivinä (vai viikkoina?, aika kuluu niin nopeasti, etten ole enää varma) näyttänyt surkeimmat puolensa. Kaikki lumet ovat hävinneet, vettä on satanut joka ikinen päivä, kaikki paikat ovat täynnä kuraa, tuulee, on harmaata päivisin ja pimeä tulee illalla jo tosi aikaisin. Ei kuitenkaan mitään niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Lehmät ovat pitkästä aikaa päässeet ulkoilemaan jaloittelutarhaan, josta ovat viimeisetkin jäät sulaneet. Viimetalvinen vanhan Lisan kaatuminen jäälle pelästytti sen verran, että päätimme, ettei lehmiä päästetä ulos, jos tarhassa on hiukankaan jäätä. Lehmät saavat sen verran hyvin liikuntaa makuuosastossa, jossa ne aina toisinaan innostuvat pukittelemaan, että ennemmin pidämme ne sisällä kuin otamme riskin, että joku lehmä liukastuu ja päätyy Honkajoelle sen seurauksena.

Daisy ja Tometta ovat heruneet marraskuun aikana hienosti, Daisy reiluun 33 kg:oon ja Tomettakin lähes 32 kg. Myös Toora on nostanut poikimisensa jälkeen maitomääräänsä päivä päivältä ja 20 kg on jo ylitetty huolimatta siitä, ettei utare – eikä koko lehmäkään – ole koolla pilattu. Tomelillasta tulee ainakin ternimaitoa reippaanlaisesti, joten sen odotan myös heruvan helposti yli 30 kg. Nyt muistuikin mieleeni, että lehmäsivuja olisi ilmeisesti alettava korjailla niiltä osin kuin niissä viitataan kissankuppilehmiin. Kuulimme nimittäin Vetelissä, mikä kissankuppilehmä-termin alkuperäinen tarkoitus on ollut: se tarkoittaa niin isoutareista lehmää, ettei alle sovi enää lypsyämpäri vaan ainoastaan kissankuppi. Suomalaisen termin lanseerannut henkilö lienee ymmärtänyt asian väärin… Tuli siis tämäkin oikea tieto Torontossa pidetyn mm. lehmien kestävyyttä käsitelleen Endless Performance kongressin antina. Niin ja olihan siellä käynyt selväksi, että kaikissa muissa maissa tiedetään suomalaista rivikarjanomistajaa paremmin mikä on suomalaisten lehmien todellinen rakenteellinen taso. Kuvien perusteella nykylehmämme näyttävät samalta kuin siellä 100 vuotta sitten, jolloin oli jo käsitetty, ettei lehmiä voida jalostaa pitämällä pääasiallisena jalostusvalintana korkeata tuotosta, vaan kestävät ja toimivat lehmät saadaan navetoihin jalostamalla samanaikaisesti sekä rakennetta että tuotosta. Tämä ajatus ei tunnu menevän suomalaisten jalostuspäättäjien tajuntaan vielä 2000-luvullakaan. Pitäiskö itkeä vai nauraa?

16.11.2006
Edellisestä ajankohtaista-kirjoituksesta on taas hurahtanut kuukausi, vaikka luulisi, että pelkkä tekstin tuottaminen vaatisi vähemmän ponnisteluja kuin eläintietojen ajan tasalla pitäminen. Ilmeisesti haasteet ovat minua varten ja jätän suosiolla helpot hommat väliin…

Lokakuun loppupuolella elettiin navettaosastolla selvästi korkeasuhdanteen aikoja. Saimme muutaman erityisen toivotun lehmävasikan, kuten Tometta x Calimero, Senssi x Conn, Daisy x Copper ja Ranskis x Silky Gibson. Ihan pakkasi hengästyttämään tämä hyvä tuuri. Tomettan vasikka Watti on kooltaan ”normaali” eli hieholle ihan sopiva, mutta sen sijaan Senssin Wemssi ja Daisyn Wendy ovat aivan huikean korkeita ja näyttäviä vassuja. Ranskiksen Wiilis lienee aika tavallista mustaa kaliiberia eli hyvän kokoinen sekin. Kaikki poikimiset olivat todella helppoja, joten vasikoiden koko tarkoittaa nimenomaan korkeita jalkoja ja pitkää ryhdikästä runkoa, ei niinkään elopainoa. Marraskuun 11. päivä poiki vielä kolmaskin Romeon tytär eli Lallin Toora ja sekin osasi tehdä lehmävasikan viimeisestä Karamilk-tiineydestämme. Tätä korkeasuhdannetta tasoittaakin sitten sopivasti vähän huonommat uutiset. Joudumme todennäköisesti poistamaan Risellan, sillä sen joka neljänneksessä on hirmuiset solut (viimeisin karjantarkkailunäyte 2,5 milj.) ja koska lehmä ei ole vielä tiine (jätin siementämättä viime kiimaan juuri solujen vuoksi) ei hoitoja kannata edes yrittää. Maitomäärä on myös tullut alas samassa tahdissa kuin solut ovat nousseet ylös, joten Risellaa odottanee ”kotimaan matkailu”. Koville ottaa lehmän pois laitto enkä ole uhkauksista huolimatta saanut sitä ilmoitettua teuraaksi. Lypsämme kiltisti maidot vasikoille. Jos jotain hyvää haluaa löytää, niin onhan se mukava laittaa kolme kertaa poikinut lehmä teuraaksi jostain muusta syystä kuin rakenteen pettämisen vuoksi. Rakennepuolessa ei todellakaan Risellan kohdalla ole moittimista.

Kesän jäljiltä meille jäi 6 vasikkaiglua, joille mietittiin uutta käyttötarkoitusta, sillä en suunnitelmistani huolimatta uskaltanut kokeilla kuinka vasikat pärjäisivät igluissa talvella. Uuden navetan heinäliiteriin nousikin sitten vasikoiden ”mökkikylä”, sillä teimme sinne aitaelementeistä kaksi tarhaa ja kumpaankin laitettiin kaksi iglua. Näin saatiin mukavasti lisätilaa vasikoille ja ehkä vähän säädyllisempiin oloihin kuin ihan taivasalle. Isommassa karsinassa on tällä hetkellä 4 juotosta vieroitettua vasikkaa, jotka näyttävät viihtyvän mainiosti väljissä tiloissa. Kuvassa olevassa pienemmässä tarhassa ovat olleet ternipojat, jotka kuskin on helppo hakea navetan päätyoven kautta.

Lokakuun loppupuolella lähetimme Huitin Holsteinin tiinehdyttämöön 10 hiehoa ja 19 kanukkialkiota. Rehupulan vuoksi tuntui järkevämmältä antaa hiehoja asiantuntevaan hoitopaikkaan, jossa alkiotiineyksillä on hyvät mahdollisuudet onnistua, kuin ostaa rehua ja pitää eläimiä tupaten täydessä vanhassa navetassa. Tilojemme väliselle yhteistyölle näyttää koko ajan syntyvän uusia muotoja.

Tästä em. yhteistyöstä tulikin mieleeni hauskat kotisivujen päivityspäivät, joita on taas ehditty pitää pari kertaa. Viimeksi nautittiin Mikon loihtima jouluateria (huom. meillä) ja saatiin Vaihelan Heikiltä monia hyviä vinkkejä nettisurffailuun. Hankin myös uuden kannettavan, sillä kuka nyt viitsisi vanhalla tilttailevalla koneella osallistua kotisivutapahtumiin. Ulkoiset puitteet ensin kuntoon!

Aivan vähän on myös ehditty harrastaa ei-karja-aiheisia asioita. Voo Doo’s L-pennut ovat osallistuneet pariin pentunäyttelyyn ja minä plus lapset ja Luna sekä Olkku ja Leonis teimme reissun Lahteen. Pennut käyttäytyivät ekassa näyttelyssään mallikelpoisesti ja Leonis ja Fredi saivat KP:t Fredin ollessa paras uros ja VSP. Helsingin näyttelyssä taas olivat kaikki muut pennut paitsi Leonis ja ihan mukavasti sielläkin meni. Luna tuli toiseksi, Fredi ekaksi ja molemmat em. sekä ryhmämme saivat KP:t. Luna jää nyt ”näyttelytauolle” ja suunnittelimme tapaavamme seuraavan kerran Tampereen näyttelyssä joskus maaliskuulla.

Melkein unohtui vielä yksi asia. Pauliinalta tuli taas hoitoon 5 talvella poikivaa hiehoa. Koitan saada niistä tiedot lehmäosastolle sitä mukaa kun poikivat. Samaan syssyyn tuli ulkotarhan naislauman iloksi uusi tilasonni, Kellcrest He-Man ET (Happy x Jerry). Nyt saa olla rauhallisin mielin, jos sattuu tarhalaisilla, etenkin alkionkantajilla, tiineys menemään kesken, sonni korjatkoon tilanteen.

18.10.2006
Matka Madisoniin on onnellisesti takana. Kerrassaan hieno kokemus ja myös Ayrshire Federaation kokouksen tulokseen voimme olla tyytyväisiä. Kokouksessa oli selvästi sellainen henki päällä, että jatkossa Federaatio tulee toimimaan aktiivisemmin. Tähän varmaan auttaa osaltaan se, että Federaation ”toimisto” päätettiin siirtää Kanadaan, samoin se, että sihteerin tehtäviä hoitaa jatkossa kanadalainen Linda Ness, joka oli myös tämän kokouksen valmisteluihin osallistunut isolla panoksella. Presidentin tehtäviä hoitaa seuraavaan kongressiin asti Kevin Lang Etelä-Afrikasta ja mikä hienointa, uudeksi jäseneksi Federaation hallitukseen valittiin Mirja Koljonen Suomesta. Kokouksen lisäksi meillä oli mahdollisuus tutustua sekä suureen World Dairy Expoon että useisiin lähialueiden ayrshiretiloihin. Amerikkalaisten isäntiemme vieraanvaraisuus oli ylitsevuotavaa ja reissua voidaan hyvällä syyllä kutsua myös täyden palvelun lomamatkaksi.

Koto-Suomessa sää on ollut lokakuussa jo melko syksyisen viileää verrattuna Madisonin suorastaan helteisiin keleihin. Hiehoja on otettu jo sisälle odottamaan siemennystä, myös ummessa olevat lehmät on siirretty pellolta joko lantalan ryhmään tai uuteen navettaan. Puolen kuun jälkeen on ollut odotettavissa useita poikimisia ja tätä kirjoitettaessa jo kaksi lehmää on poikinutkin. Valitettavasti perjantai ja 13. päivä oli sitä meillä sanan mukaisesti. Edellisenä päivänä poikinut Kuortin Sahrami kuoli yllättäen iltalypsyn aikaan lypsyaseman odotustilaan. Vaikka viikonloppu oli tulossa, sain puhutuksi eläinlääkärin avaamaan lehmän lauantaina. Kuolema tuli sen verran äkillisesti, että halusimme saada myös syyn selville. Lauantaina meillä oli Voo Doo´s L-pentueen pentutapaaminen ja tietenkin tuurit osuivat niin, että eläinlääkäri pääsi järjestämään ylimääräisen ohjelmanumeron vieraille. No pääasia eli lehmän kuolinsyy ei varmuudella selvinnyt, mutta juoksutusmaha oli todella epänormaalin värinen. Itselle tuli epäilys, että myös Sahramilla (kuten Rannan Siskolla) syynä nopeaan menehtymiseen oli juoksutusmahan kiertyminen, joka kenties oli oiennut kun lehmää kuljetettiin monen mutkan kautta pois navetasta. Täyttä varmuutta asiasta ei siis saatu, mutta mitään sellaistakaan ei löydetty, että eläinlääkäri olisi halunnut lähettää näytteitä tutkittavaksi.

Pari päivää sitten poiki musta Solita koko lailla yllättäen ja jouduimme hetken etsiskelemään vasikkaa, joka lopulta löytyi lantakourusta heinäliiterin puolelta. Oli onnea matkassa, että Talentilainen lehmävasikka oli reippaana hengissä ja löysimme sen ajoissa. Seuraavat poikimiset saisivat jo sujua perinteisempään tyyliin poikimakarsinassa.

Tänään olemme pitäneet kotisivujen päivityspäivää Mikon ja Marjon kanssa ja tietysti jotain saaneet aikaiseksikin, vaikka tilaisuuksia onkin pakko kutsua lähinnä tärkeiksi sosiaalisiksi tapahtumiksi. Kyllä olen tyytyväinen, että kotisivut on tullut tehtyä, muuten jäisin paitsi niin monesta kivasta karjanjalostus- ja maailmanparannuskeskustelusta.

Viime viikolla Tasasen Erja kävi meillä tekemässä vähän tavallista isotöisemmän ruokintasuunnitelman. Rehupula on tosiasia ja jouduimme tarkkaan laskemaan monelleko lehmälle sapuskat riittävät ja millä ostorehuilla omaa korsirehua täydennetään. Säilörehuerien ja kuivan heinän analyysitulokset olivat odotettua paremmat ja kun vielä eilen saimme kuulla yllättäen ylimääräisestä tuoreleike-erän saamisesta, tuntuu ensi talven tilanne kohtuullisen hyvältä. Joka tapauksessa olemme jo poistaneet useita lehmiä eloon ja teuraaksi ja vieläkin on tarkoitus jokunen poistaa tavallista kevyemmin perustein, jotta voidaan pitää kaikki talven aikana poikivat omasta mielestä lupaavat hiehot. Tällä tavalla taidetaan pian päästä keskipoikimakerrassa lähelle yhtä…

19.9.2006
Uskomatonta, että unohdin edellisestä päivityksestä kokonaan kaksi muuta (KM Stjärnan lisäksi tullutta) Ruotsin hiehoa. Nyt kuitenkin nuorkarjasivulta löytyvät tiedot ayrshirehieho Lunden UJ Lindasta (Jerry) ja jerseyhieho Guddeby Britasta (Impuls) sekä niiden kuvat, jotka Sari Änkö otti karanteenissa. Kuljetus Ruotsista Suomeen oli kaikkea muuta kuin erinomainen. Autokuski oli jostain ihmeen syystä laittanut kaikki 9 Suomeen tulevaa eläintä autossa samaan tilaan ilman väliseiniä. Hiehoilla oli melkoisesti kokoeroa kun vielä 3 nuorinta oli jerseytä. Nuorin kaikista oli meille tullut Brita ja sille olikin käydä köpelösti matkalla. Yksi suurista hiehoista oli kovassa kiimassa ja hiehot olivat hyppineet matkalla toistensa selkiin niin rajusti, että Brita oli joutunut toisten jalkoihin. Kun autoa alettiin purkaa karanteenipaikassa, ei Brita päässyt omin voimin ylös ja se oli aika runtatun näköinen. Eläinlääkäri antoi nestettä ja kipulääkettä ja seuraavana päivänä hieho jo nousi pystyyn. Britan kuva on otettu vain jokunen päivä sen saapumisen jälkeen ja se on edelleenkin siinä aika kuivakan näköinen. No nyt on kuitenkin sekä karanteeni että muut vaivat onnellisesti takana ja Brita on hyvinvoivan näköinen ja tuntuu viihtyvän mainiosti uudessa kodissaan, ruoka maittaa ja eläin on kesy käsitellä. Täytynee ottaa pian uusi kuva kuntoutuneesta Britasta.

Alla vielä muutamia kuvia Kankaanpäästä ja Mustialasta.

KANKAANPÄÄ

 Unnukka luokkansa voittajana.

Mikkoa ja Olkkua naurattaa.

MUSTIALA HANDLER

17.9.2006
Edellisen ajankohtaista-kirjoituksen jälkeen olemme olleet Satakunta-näyttelyssä Kankaanpäässä ja vuoden viimeisessä koitoksessa Mustiala Handlerissa eilispäivänä. Satakunnassa Vanillamilk oli ensimmäistä kertaa näyttelyluokassa ja jäi luokassaan häntäpäähän ollen 11 eläimestä sijalla 9. Eihän tuo hieho omaan silmään huonolta näyttänyt, mutta unkarilaisella tuomarilla oli omat selkeät näkemyksensä minkälaiset eläimet sillä kertaa juhlivat kärjessä. Lapinhieho Unnukka sen sijaan voitti komeasti oman luokkansa (suomalainen tuomari) ja se esiintyi muutenkin mallikelpoisesti Olan esittämänä. Valitettavasti Unnukalla oli takki tyhjä kun tuli vuoro lähteä Olan kanssa junnuluokkaan. Ola kyllä esitteli eläintään hyvin, mutta Unnukka teki pari kertaa täyden stopin eikä suostunut hievahtamaankaan. Kehän laidalla katsojaa korvensi hiehon pelleily. Lilli menestyi paremmin omassa junnuluokassaan ja nappasi voiton. Satakunta-näyttely oli todella hyvin järjestetty ja siellä olisi varmasti päivä kulunut rattoisasti ilman eläimiä. Niiden kanssa touhutessa kun ei juuri jää aikaa paljoakaan itse näyttelyn seuraamiseen. Teimme muuten näyttelyreissun ensimmäistä kertaa omalla peräkopilla ja matka sujui hienosti. Transporter tuntuu jaksavan vetää koppia kevyesti, vaikka juuri auton voimia eniten pelkäsin etukäteen. Tai no, epäilyttihän ne omat ajotaidotkin.

Eilinen Mustiala Handler oli Lillin ja Olan osalta lähes Kankaanpään näyttelyn toisinto. Lillin Viennetta toimi täydellisesti ja Lilli sijoittui toiseksi. Sen sijaan ennen kehään menoa virkeästi liikkunut Unnukka teki ”satakunnat” kehässä ja hyytyi kehän portin jälkeen toisella kierroksella. Kohti porttia sen sijaan jalka nousi vikkelämmin. Vain 3 parasta sijoitettiin ja Ola oli jaetulla 4 sijalla. Handler-päivän päätteeksi Mustialan opiskelijat palkitsivat yhden handlerin tsemppipalkinnolla ja Olalle luovutettiin tämä kannustuspalkinto, joka oli lehmäaiheinen taulu. Kotiin lähdettiin hyvillä mielin.

Ennen Satakunta-näyttelyä kävivät Elly ja Alice taas kuvaamassa meidän eläimiämme. Säätila aiheutti jatkuvaa jännitystä sataako vai paistaako. Loppujen lopuksi saatiin aika mukavia kuvia – suurin osa on jo näkyvissä ko. eläinten kohdalla – mutta lähes joka kuvassa on erivärinen taivas, värivaihtelut lähes mustasta siniharmaaseen. Ellyn turnee osui todella hankalaan aikaan näyttelyn molemmin puolin, sillä oman kuvauspäivän lisäksi sama porukka kiersi myös Huitilla ja Rouniossa. Rankkoja päiviä, mutta hyvän porukan kanssa myös todella hauskoja. Tuntuu mukavalta, että meille on kehittynyt oma ryhmä, jonka kanssa synkkaa ja voimme olla toistemme luona auttamassa kuvauksissa ilman, että tarvitsee palkata kalliita ulkopuolisia henkilöitä. Olkun luona Rouniossa saatiin lisävipinää kuvauspäivään, kun Mari Mukka toi Kankaanpäässä olleen unkarilaisen tuomarin tutustumaan Olkun eläimiin. Iltapäivä hurahti kuin siivillä ja ruokapöydän ääressä ollut liki parikymmenpäinen porukka puhui niin äänekkäästi ja monikielisesti, että unkarilainen vieras taisi epäillä kuulemiaan juttuja hiljaisesta ja ujosta suomalaisesta kansasta. Hauskaa, että lehmät ovat näin kansainvälisiä!

11.8.2006
Viime viikkoinen Seinäjoen Farmari-näyttely meni meidän osaltamme aivan yli odotusten. Kaikki varsinaiset näyttelyeläimemme – Joukolan Timmi, Lunden Romeo Tometta ja Hjärterum Rosetti ET – voittivat luokkansa ja lisäksi Timmi oli holsteinrodun juniorien varachampion ja Tometta ayrshireiden junior champion! Jo pelkät luokkavoitot tuntuivat hienoilta, juniorien vara- ja varsinainen champion tulivat ekstrana. Holsteinmenestys tuntui siksikin erityisen makealta, kun Timmi peittosi monta ”oikeiden holsteinkasvattajien” hiehoa. Ayrshirepuolella tuntuu taso nousevan hurjaa vauhtia vuosi vuodelta ja menestys siellä on nykyisin tiukassa, joten Tometalle (ja Ruotsille!) kiitos siitä, että se piti Joukolan Ayrshiren lippua korkealla. Myös junnuosasto menestyi. Lilli voitti luokkansa ja tuli pikkujunnujen championkehässä toiseksi. Olalla oli aluksi vaikeuksia Vanillamilkin kanssa, joka oli tosi raivostuttavalla tuulella jo ennen kehään menoa. Se rynni ja tempoi ketjuriimussa vielä pahemmin kuin Hyvinkäällä, mutta pienten spurttailujen jälkeen Ola sai Vanillamilkin aisoihin ja loppu sujui hienosti.

Lillin junnuvasikalla Joukolan Viennetalla oli kiireinen päivä perjantaina eli junnukisapäivänä. Presidentti Halonen puolisoineen tuli tutustumaan maatalousnäyttelyyn ja aamun klo 10 tervetuloseremonioihin tarvittiin lainavasikkaa, jollaiseksi lupasimme Viennetan kun ei muita vapaaehtoisia löytynyt. Lillillä oli kehään meno pian em. seremonioiden jälkeen, joten Viennetta piti kiireesti taluttaa takaisin kilpailukentän tuntumaan. Tulipahan tehtyä pieni aamulenkki ennen kisaa. No sen jälkeen olikin sitten itse kehäkilpailu, joka meni onneksi hienosti. Lilli sai juuri kuljetettua Viennetan takaisin karsinaan, kun kuulimme, että presidentti tulee kehään onnittelemaan neljän ensimmäisen junnuluokan voittajia. Siis takaisin taas kehään ja riviin odottamaan onnittelijoita. Lapsille oli varmasti ikimuistoinen hetki saada onnittelut presidentiltä, joka oli sankan turvamies- ja kuvaajajoukon ympäröimä. Lillikin selitti ”Tarjalle” asiantuntevasti Viennetan syntymäajan ja muut tärkeät henk.koht.tiedot. Tämän tilaisuuden jälkeen vietiin vasikka taas kerran kumpareen yli karsinaan odottamaan championkilpailun alkamista. Kun sitten lopulta kuulutettiin nuorimmat junnut takaisin kehään kilpailemaan pikkujunnujen championista, alkoi Viennetassa näkyä ensimmäiset hyytymisen merkit. Päivä oli todella paahteinen eikä kehäalueella ollut juuri tuulenhenkäystäkään, joten ei ihme, että nuori vasikka oli lopulta hieman sen oloinen, että tätä lajia on yhdelle päivälle nähty jo tarpeeksi. Itse asiassa Viennetta meni kyllä kehässä vielä oikein hyvin, mutta pari kertaa piti kehäavustajan tulla työntämään vauhtia lisää. Lillillä ei onneksi hymy hyytynyt ja toinen sija kovassa porukassa oli hieno saavutus.

Junnukilpailujen jälkeen oli vuorossa Sale of Stars Eliittihuutokauppa, joka meni osaltamme sekin hyvin – saimme hiehostamme sen minkä halusimme eikä sitä tarvinnut tuoda kotiin takaisin. Vaikka ei sekään olisi paljoa harmittanut, sillä myyntihieho Unisex on parhaimpiin kuuluvan lehmämme, siis Piisin, tytär. Toivomme Unisexille menestystä uudessa kodissaan Kivilahden Janilla!

29.7.2006
Tänään olen päivittänyt kotisivujamme ja lisännyt valtavan määrä kuvia varsinkin nuorkarjasta. Lähes kaikki kuvat ovat Lindan ottamia. Linda on innostunut kuvaaja ja kiertelee pellolla harva se päivä kameran kanssa. Kotisivujen eläinkuvien ajan tasalla pito tuntuukin nyt olevan helppoa, kun on oma hovikuvaaja.

Eilen oli varsinainen ”navetan tyhjennyspäivä”, sillä heti aamusta saatiin kaksi sonnipoikaa ternivälitykseen ja sen perään lähtivät Rounion Chagård, Lallin Sussu, Joukolan Seireeni ja Joukolan Täti uuteen kotiin. Tilanahtaus navetassa alkaa selvästi helpottaa, kun nämä lehmät lähtivät edellisten myyntien lisäksi. Lehmiä on nyt tasan 60 kpl. Tämän vuoden puolella on vielä odotettavissa useampi hiehopoikiminen, joten joitakin suunniteltuja teuraaksi laittoja voidaan tehdä syksymmällä ilman, että lehmämäärä alenee liikaa.

Ruotsista on saatu varmistus hiehokaupoista ja meille on sieltä tulossa kaksi ayrshirehiehoa ja yksi jerseyvasikka. Karanteenissa kuuluu kaikki olevan hyvin ja kuljetuskin on järjestyksessä.

Viime viikolla sain puserrettua Farmari-näyttelyn huutokauppaluettelon valmiiksi ja Ayrshirekasvattajien uusien kotisivujen viimeiset materiaalit. Lisäksi on ollut melkoista hyörinää näyttelyeläinten kanssa. Lopultakin saatiin vanhan navetan eteen harjoituskehä pystyyn ja ekat eläimet on klipattu. Isona apuna olivat viime torstaina Teiskonlahden Kirsi ja Heli, jotka tulivat tutustumaan mm. Rosettiin ja Unisexiin, joita Kirsi on luvannut esittää Seinäjoella. Kuinka ollakaan siinä samalla vieraiden tuli tehtyä kaikenlaista muutakin hyödyllistä ja pääsimme taas askelen lähemmäksi sitä hetkeä kun kaikki on valmista näyttelyyn lähtöä varten.

Eilen lopultakin sain toimeksi ilmoittaa Danescon teuraaksi. Se haetaan ylihuomenna maanantaina. Harmittaa jotenkin noin hienon sonnin poistaminen, mutta en toisaalta halua liikaa jälkeläisiä yhdestä tilasonnista. Tane otettiin uuteen navettaan karsinaan kiinni odottelemaan noutajaa ja oli pakko ihailla taas kerran sonnin hienoa luonnetta. Huolimatta siitä, että se on valtavan korkea, se käyttäytyy hillitysti, ei potki eikä yritä puskea. Viime kesänä sitä vielä taluteltiin pihalla ja se kulki paremmin kuin useimmat meidän lehmistä, mutta nyt poika on kyllä jo sen kokoinen, ettei vapaaehtoisia taluttajia enää ole löytynyt. Pellolta se saatiin kiinni helpommin kuin yksikään hiehoista (johtui tosin varmaankin siitä, että se oli liian perso jauhoille) ja navetalle se käveli rauhallisesti traktoriin sidottuna. Millähän tuosta saisi taljan talteen – sillä peittäisi jo melko ison huoneen lattian.

22.7.2006
Lehmämäärä on ehtinyt kasvaa heinäkuun aikana jo niin suureksi, että maidossa on ollut 66 lehmää ja niiden lisäksi vielä joitakin ummessa olevia. Pella ja Rantakukka saivat tässä tungoksessa tehdä tilaa terveemmille ja tiineemmille eläimille eli ne laitettiin teuraaksi. Kurhilan Regina ja Joukolan Raana pääsivät uuteen kotiin robottipihattoon ja toivottavasti ne pärjäävät siellä hyvin. Myös myytävänä olevista lehmistä ja vasikasta on alustavasti sovittu kaupat, joten eiköhän tämä ruuhka tästä pian ala helpottaa. Sitten vain toivotaan, ettei meidän karjaamme tule mitään ylläripoistoja isommassa mitassa – muutenhan sitä joutuu / pääsee shoppailemaan taas uusia eläimiä myytyjen tilalle…

Kesä on näyttänyt hienoimmat puolensa kun on ollut kuumaa, aurinkoista ja uintikelejä, mutta nyt tilanne alkaa kääntyä huolestuttavaksi. Laitumet ja odelmat ovat jo aivan pystyyn kuolleita, puutarhakasveista puhumattakaan. Vettä saisi jo tulla kiireesti, muuten säilörehun kakkossato on nopeasti tehty.

15.7.2006
Tänään aamulypsyn jälkeen Tötterö sitten synnytti alkiovasikkansa, joka oli lehmänen! Hienoa saada omaan karjaan Hjärterum Sarah ET:n jälkeläinen. Tämä ilta menee vahdatessa saako Troija oman alkiovasikkansa maailmaan tämän vuorokauden aikana vai meneekö huomiseen.

14.7.2006
Edellisellä päivityskerralla unohtui kokonaan hehkuttaa kesäkuista Rosetin VG-85 luokitustulosta, johon se nousi toisen poikimisen jälkeen GP84:stä. Rosetin VG-tulos pelasti luokituspäivän, vaikka muut luokitetut saivatkin aivan huonoja tuloksia. Kaikki luokitustulokset tuli kyllä päivitettyä heti lehmäsivulle, vaikka tänne ajankohtaista-sivulle en niistä muistanutkaan kirjoittaa mitään.
Viime viikonloppuna olimme Hyvinkään Yllätys-näyttelyssä, joka meni osaltamme kohtuullisen hyvin. Joukolan Ayrshiren eläimen (J.Timmin) luokkavoitto holsteinhieholuokassa oli hauska saavutus ja olin oikein tyytyväinen myös Lunden Romeo Tometan toiseen sijaan isossa ayrshirehieholuokassa. Etenkin kun Tometta esiintyi mallikelpoisesti. Suomenkarjahieho J.Unnukka psk oli myös kakkostilalla, mutta tulos ei kuulosta yhtä hyvältä kun kuulee, että luokassa oli vain kaksi osallistujaa… Junnukisat eivät menneet aivan putkeen, sillä vasikat pistivät enemmän tai vähemmän ranttaliksi. Se oli harmi, sillä varsinkin Vanillamilk on kulkenut kotioloissa tosi hyvin. Lilli tuli omassa luokassaan kolmanneksi ja Linda neljänneksi, Ola ei sijoittunut, koska RJ Valtiatar päätti lopettaa kokonaan kävelemisen kehässä. Näyttelypäivä oli uuvuttavan helteinen ja koko sakki oli kyllä totaalisen poikki kotiin palattuaan. Kaikesta huolimatta jo kotimatkalla alkoi keskustelu seuraavasta näyttelystä ja tulevista junnukisoista. Seuraavaksi menemmekin Seinäjoelle Farmariin, jossa on edessä uudet koitokset.
Eilen illalla oli melkoisen kiire iltalypsyn aikaan. Sekä Sorkka että Pirtelö olivat päättäneet pukata vasikkansa maailmaan lähes tasatahtia. Kerrankin menivät vasikoitten sukupuolet aivan nappiin: Sorkka teki sonnipojan Orkosta ja Pirtelö lehmävasikan Copperista! Sorkan etuvetimet ovat lähes vaakasuorassa sivulle päin, joten en ollut kovin innostunut lehmän lypsämisestä, mutta ihmeesti kone vain pystyi utareen lypsämään. Pirtelön utareen kanssa ei ainakaan toistaiseksi ole mitään murhetta, turvotuskin on hyvin maltillista. Mukavaa saada karjaan lisää taas yksi kolme kertaa poikinut enemmän, sillä ensikoitten osuus on viime aikoina noussut hälyttävän suureksi. No, pari hiehopoikimista on odotettavissa parin päivän sisään, sillä J.Troija ja J.Tötterö ovat jo menneet viikon yliaikaisiksi ja Troijan poikiminen käynnistettiin tänään. Molemmat kantavat alkiota. Kunhan hiehot ovat poikineet, on ensikoita taas kaksi lisää…

6.7.2006
Viimeiset kolme viikkoa ovat olleet sellaista härdelliä, että tuntuu siltä kuin kaikki asiat jäisivät puolitiehen, aikaa ei ole tehdä kaikkea loppuun asti. No toisaalta tähän kolmeviikkoiseen on sisältynyt myös mukavia kiireitä ja tapahtumia sekä lasten kanssa shoppailua ja uintiretkiä.

Juhannusta edeltävä aika meni luokituskierroksella, joka tietysti on aina tosi mielenkiintoinen ”meno”. Juhannuksen vuoksi luokitettavia tiloja ja eläimiä oli vähän vähemmän kuin edellisillä kierroksilla, mutta tämä näyttää vain lisäävän painetta lokakuun kierrokselle. Varauksia on jo nyt 12 kpl. Vähän harmillisesti kotiväkeä ajatellen päättivät lehmät ja hiehot ajoittaa poikimisensa juuri sille aikavälille, jonka itse olin luokituskierroksella. Peräti seitsemän lehmää poiki 7 päivän aikana. Oli siinä lomittajalla ja isännällä tekemistä uusien hiehojen opettamisessa ja vasikoiden juotossa. Entisiäkin kun oli vielä juottoryhmässä melkoisesti. Toukokuun lopulla ostetut kolme vasikkaigluakin otettiin käyttöön, että saatiin kaikki vassut mahtumaan asiallisiin tiloihin. Noista syntyneistä vasikoista mielenkiintoisimmat olivat kaksi alkiovasikkaa – odotetusti lehmäsiä – kimppahieho Pålstorp Gibson Charmainesta ja seksatusta Lucentesta. Tytöistä tuli JJH Wonder ET ja JJH Whisper ET. Myös Ruotsista tullut Stjärna poiki lehmävasikan J.Vogue (Special K:sta), samoin Joukolan Risella joka vasta kolmannella yrityksellä sai aikaiseksi lehmävasikan J.Vohveli (Danescosta). Tuntuu mukavalta, että tänä keväänä ja alkukesänä on saatu monta mieleistä ja lupaavan oloista lehmävasikkaa. Voimakas sonnipainotteisuus on niin pitkään ollut rasitteena karjamme eteenpäin viemisessä.

Kuun vaihteessa teimme pienellä porukalla lehmämatkan Ruotsiin. Edustettuina olivat Joukolan ja Änkön Ayrshiret sekä Huitin Holstein. Lapsiakin oli mukana: Lilli ja Ola sekä Valtteri (Änkö). Reissu oli aivan mahtava ja saimme todellakin nauttia helteisestä kesäsäästä. Omalla kohdallani albiinon väritys muuttui taas alta aikayksikön punaiseksi, vaikka varjoakin yritin hakea. Vierailimme Urban Svenssonin, Leif Larssonin, ja Leifin veljen Göran Larssonin luona sekä yhdellä jerseytilalla, jonka nimi jäi minulle hämärän peittoon. Hieroimme kauppoja joistakin ayrshire- ja jerseyhiehoista, mutta tätä kirjoitettaessa ei eläinten lopullinen määrä ole vielä tiedossa. Todennäköisesti jotakin sieltä kuitenkin tulee Suomeen. Törmäsimme Larssoneilla mielenkiintoiseen ruotsalaiseen nuorsonniin Komåleniin (Suomessa 42213), joka paljastuikin alkuperältään kanadalaiseksi alkiovasikaksi, suku Pardner – Lagace Trident Modaline. Onpahan taas Ruotsissa osattu antaa sonnille harhaanjohtava nimi! Kun kuulimme sonnin suvun, emme enää ihmetelleet, että sen jälkeläiset näyttivät hienoilta. Täytyy vielä kehua näkemiämme karjoja. Kaikissa oli näyttäviä ja tosi korkeatuottoisia lehmiä. Etenkin Göran oli osannut onnistuneesti sekoittaa kanadalaista ja ruotsalaista verta ja mm. Göranin juristilaiset olivat upeita. Vastaaviin en ole Suomessa vielä törmännyt. Harmillisesti Göranin lauman huonoimman näköinen eläin oli Valkaman Laivasta. Olisi kyllä jättekivaa edes joskus päästä röyhistelemään sillä, että jossain olisi nähty suomalaisen sonnin jälkeläisen olleen karjan hienoimman. Aikaisemmilla käynneillä taas Leifin karjassa oli yksi ipollolainen, joka Leifin omien sanojen mukaan oli silloin karjan rumin eläin. Tulihan siitä silloin kuvakin otettua, eikä Leif kyllä yhtään liioitellut. No ehkäpä joskus tulevaisuudessa uusien suomisonnien tyttäret osoittautuvat myös muiden maiden karjoissa niiden hienoimmiksi eläimiksi, ei nyt vielä heitetä kirvestä kaivoon. Ainiin, meinasi tärkein unohtua. ”Legendaarinen” 228 Hjärta (ainakin Rosetin, Roseleen, Rojalin, 240 Hjärtan, Laro Hjärtan ja Ruudun emä) nähtiin ilmielävänä ja hyväkuntoisena Urbanin luona. Hjärta oli 5 tai 6 kertaa poikinut ja nyt ummessaollessa utare oli reippaasti kintereen yläpuolella. Urbanin karjassa oli lukuisia Hjärtan lehmäperheen edustajia, josta oli helppo päätellä Hjärtan jättäneen hyvää jälkeä myös kotikarjaansa. Kumpa Suomessa osattaisiin enemmän arvostaa tällaisia hyviä lehmäperheitä.

Heinäkuun mittalypsy on taas takana ja lisäilin joillekin lehmille uudet valmistuneet 305 pv tuotokset. Varsinkin Piisin urakehitys on ollut hieno. Kolmas 305 pv oli 12866 – 3,40 – 3,04. Muita kanadansukuisia ei vielä olekaan näin pitkälle ehtineinä, sillä seuraavat ovat vasta poikineet / poikimassa kolmannen kerran.

Karjassamme on tällä hetkellä melkoisesti ylimääräisiä eläimiä. Navetta on tehty 60 lehmälle, mutta lypsäviä on nyt jo 66 ja kaksi hiehoa on taas lähipäivinä poikimassa. Yritän saada pikapuoliin myytävänä-osastolle jotain – kenties löytyy joku navetanrakentaja, joka tarvitsee toimivia pihattoeläimiä.

3.6.2006
Eilen oli koelypsypäivä näytteenottoineen. Tallensin maitomäärät heti illalla koneelle ja poimin taas parhaat lehmät 12 edellisen kuukauden tuotoslistalta. Yli 13000 kg:n pääsivät Joukolan Piisi (Heligo) 13085 kg, Joukolan Salama (K.Kari) 13159 kg ja Joukolan Ranskis (L.Ikke) 13285 kg. Vähän toisenlaisia tuotosnumeroita esittelivät Kurhilan Regina (Lambada) 5005 kg ja Kurhilan Pisto (T Bruno) 4972 kg. Viime mainitut olivat molemmat yli 6 kk ummessa, joten siinä syy. Kumpikin on lähtenyt kuitenkin herumaan todella hienosti, joten nuo tuotosnumerot tulevat paranemaan kuukausi kuukaudelta (jos vain pysyvät hengissä). Ei kyllä yhtään kaduta hyvien lehmien pitäminen ummessa pitkään, uutta hiehoa olisi saanut kasvatella 2 vuotta. Ainoa mihin nuo ummessaolot vaikuttavat on keskituotos, mutta sillä ei ole väliä nyt kun on oppinut seuraamaan eläinten tuotosta 305 pv numeroiden valossa. Täytyy vain pysyä itse selvillä mistä karjan pitkä poikimaväli, keskituotoksen notkahdus tms. johtuu. Pelkästään hyvää keskituotosta en enää pidä tavoittelemisen arvoisena.

Paimenkoiran alku Kiwa joutui saikulle reilu viikko sitten. Otimme lehmiä asemalle ja Kiwa touhusi innokkaasti mukana kun lehmä potkaisi sitä päähän. Koira ei tosin ollut asiasta moksiskaan ja epäilin jo, että näin väärin eikä potku osunutkaan. Pienen ajan päästä kuitenkin huomasin, että Kiwa pitää toista silmää kiinni ja tarkemmin tutkiessani näin kauhukseni, että silmän pinta on rikki. Lehmän potku oli siis osunut suoraan silmään. Ensimmäinen ajatus oli, että silmä on puhki eikä mitään ole tehtävissä. Käynti eläinlääkäriasemalla antoi kuitenkin toivoa paranemisesta, sillä kuulemma ”pari solukerrosta” pitää silmän kasassa ja tehokkaalla antibioottikuurilla saataneen vaurio paranemaan. Nyt tablettikuurien, tippojen ja silmävoiteiden jälkeen silmässä näkyy enää pieni harmaa alue hieman silmästä koholla ja Kiwa on omasta mielestään jo täysin työkuntoinen. Olen kuitenkin pitänyt sitä poissa navetasta, ettei tulisi uusia vahinkoja tai likaa silmään. Samalle eläinlääkärikäynnille otettiin mukaan Novan pikkuisin pentu ja eläinlääkärin neuvosta se lopetettiin. Tuli sitten sekin ratkaisu tehtyä ajoissa.

24.5.2006
Tänään kävin Helsingissä hakemassa Voo Doo’s kennelin belgianpaimenkoirapentueen meille. Omistamani hollannintuontinarttu Inova du Baton Tiroir eli Nova pyöräytti huhtikuun loppupuolella 7 pentua, jotka ovat olleet tähän asti Siltalan Annan (jolla Nova on sijoituksessa) hoivissa. Olimme sopineet jo etukäteen, että sitten kun pennut ovat 4-viikkoisia siirrämme ne tänne maalle kasvamaan ”isoiksi”. Seitsemän pennun hoito kerrostaloasunnossa ei ole herkkua, joten tämä oli molempien mielestä paras ratkaisu.
Uskomatonta kyllä, mutta pennut olivat hipihiljaa ja tyytyväisinä koko parin tunnin automatkan. Pihalla päästimme koko lauman (pennut + Nova + Annan toinen narttu Whoopi) jaloittelemaan ja pennut olivat heti touhukkaina kuin kotonaan, vaikka tämä oli ensimmäinen kerta kun ne edes olivat ulkosalla.
Sisällä oli pentulaatikko kannettu taas alas vintistä, jonne se hetkeksi saatiin säilöttyä Lyylin pentujen jälkeen. Kaikki oli siis valmiina uutta pesuetta varten. Sisällä pennut omivat heti pentulaatikon kodikseen ja aloittivat pentujylläyksen. Pentueen pikkuisin yritti myös tarmokkaasti pysyä leikeissä mukana, mutta nukahti pian muiden vielä jatkaessa puuhiaan. Tuo pikkuruinen tyttöpentu on kooltaan vain noin kolmanneksen sisaruksistaan, sillä se ei alkuvaiheessa päässyt oikein samaan imemisen vauhtiin muiden kanssa ja ehti yhden yön aikana mennä jo hyvin heikoksi ennen kuin tilanne huomattiin. Nesteytyksen ja tuttipulloruokinnan avulla se piristyi nopeasti ja vaikka se jo syö kiinteätäkin ruokaa, ei se ole enää saanut kasvussa toisia kiinni. Pikkupennulla olisi jo ottajakin, joka nimenomaan haluaa juuri pienimmän, joten toivomme, että pennusta kasvaa terve koira. Otin pennuista muutaman kuvan heti ensimmäisellä ulkoilukerralla. On ne vaan taas niin ihania nuo pennut! Nimetkin on muuten jo annettu. Pojat ovat Voo Doo’s Lordi, Lee ja Leonis, tytöt ovat Lola, Luna, Lyra ja Lana. Tällä hetkellä on vapaana 2 poikaa ja yksi tyttö.

13.5.2006
Pakko tulla heti hehkuttamaan tänne kotisivuille – Savanni pyöräytti meille ensimmäisen lehmävasikan kanadalaisesta alkiosta! Kyseessä on yhdistelmä Creek Home Zora 5 x Conn. Täällä hypitään riemusta, paitsi mitä nyt Lilli voivottelee, että taas tuli uusi vasikka jota pitää alkaa kouluttaa.
Tällaisesta odotetun vasikan syntymisestä saa kummasti lisäpuhtia iltalypsylle ja miksei myös uusiin alkioshoppailuihin.

Tänään ollut kovasti tuulista ja välillä on ripotellut vettäkin. Mistään maan kastumisesta ei kuitenkaan voi puhua, sillä epäilen voimakkaan tuulen kuivattaneen vesipisarat jo lennosta. Nurmien kasvuun lähtöä saadaan meidän pelloillamme edelleenkin odotella. Lehmät näyttävät silti nauttivan olostaan laitumella, vaikkei siellä ole mitään syötävää ja tällä hetkellä laidun toimiikin 4 ha:n jaloittelutarhana.

7.5.2006
Lopultakin palvelin alkoi pelittää ja sain siirrettyä kaikki päivittämäni eläintiedot. Linda on innokkaasti ottanut ulkoilevista lehmistä kuvia ja olen saanut korvattua joitakin navetassa otettuja kuvia uusilla. Myös Ellyn huhtikuun alussa ottamat kuvat saapuivat sopivasti ja nekin on lisätty asianomaisten lehmien (Sireeni, Senssi, Saframi, Ripsa ja Solita) kohdalle. Kanadan matkan jälkeen nuo kuvatut eläimet näyttävät kauheilta tankeilta, vaikka teknisesti kuvat varmaankin ovat ihan hyvin onnistuneet. Niin sitä silmä kalibroituu näkemään erilailla jo viikossa. Oman mielenrauhan vuoksi matkustelua olisi ilmeisesti vähennettävä.
Tämän päivityksen jälkeen on sitten kotisivuilla kuva jo lähes kaikista lehmistä, taitaa vain 5:ltä enää puuttua. Toivottavasti edelleen saadaan parempia otoksia, vaikka ei hyvä kuvakaan poista sitä tosiasiaa, että kuvaukselliset eläimet ovat vielä melko vähissä. Nyt sitten on Joukolan sivuilla koko karja kuin tarjottimella valmiina arvosteltavaksi virtuaalimuodossa. Täytyy toivoa, ettei kovin moni ulkomaalainen eksy näille sivuille, muuten menee Suomelta viimeisetkin mahdollisuudet markkinoida ”maailman parasta” ayrshireainesta.
Tuosta tulikin mieleeni, että viimeisimmässä Maatilan Pellervossa ollut juttu rakennejalostuksesta on herättänyt mukavasti keskustelua. Palaute on ollut yhtä lukuunottamatta pelkästään positiivista. Tuntuu siltä, että Suomessa on sittenkin jonkinlainen mielipiteen ilmaisun vapaus. Hienoa Maatilan Pellervolta, että se on julkaissut tämäntapaisen jutun, samoin kuin AF-luokitusta ja kanadalaisia navettarakennuksia koskevat artikkelit.

Toukokuun mittalypsyn tiedot tuli myös tässä samalla tallennettua ja 12 edellisen kk:n kärkitiloja pitävät ayrshireista J.Piisi (13069 – 3,63 – 3,04) ja J.Salama (12029 – 4,10 – 3,54) sekä holsteineista J.Ranskis (13156 – 3,94 – 3,56) ja J.Rouva (12561 – 2,98 – 3,32). Karjan keskipoikimakerta on pudonnut roimasti, joten iso osa tuotoksista on vielä ensikoiden vajaita tuotoskausia. Koskahan meillä on sama keskipoikimakerta kuin Kanadassa aysrhirella, about 3 tai vähän yli?

Kissaosastolla menee taas lujaa. Pikku-Minttu teki vapunaattona neljä pentua, joista yksi keltainen, kaksi vaaleanharmaata ja yksi tummemman harmaa. Vain viime mainittu on tyttö. Taidamme kasvattaa koko pentueen, sillä kissanpennuilla on ollut kysyntää.

Ulkoilman lämpömittari näyttää huikeita lukemia, peräti 24 astetta!!! On varmaankin syytä hylätä tietsikka juuri nyt ja siirtyä pihatöihin.

6.5.2006
Kotisivujen päivittämisessä on taas ollut melkoinen tauko, joka nyt kostautuu sillä, että lisättäviä ja täydennettäviä tietoja tuntuu olevan ihan mahdottomasti. Tämän päivän suurin ongelma on kuitenkin ollut se, että palvelin on ollut niin tukossa, että uusia tietoja ei ole voinut sinne siirtää.

Kanadan matkalta on palattu hengissä ja henkeä täynnä. Olipa uskomattoman hauska reissu ja lisäksi nähtävää vaikka kuinka paljon. Näyttelytapahtumassa oli paljon uutta tänä vuonna, sillä nyt Spring Show oli kolmipäiväinen. Ensimmäisenä päivänä oli kansainvälinen tuomarikonferenssi ja siihen liittyvä tuomarointikilpailu, johon ulkomaiset vierailijat saivat osallistua. ”Oikean” järjestyksen päätti tuomaripaneeli, johon oli kutsuttu tuomareita myös muista maista. Oli mielenkiintoista, että kaikki jo pätevöityneetkään tuomarit eivät olleet aina kaikesta samaa mieltä, mutta noin yleisesti ottaen samat eläimet olivat kaikilla niin kärjessä kuin häntäpäässäkin. Lypsytyyppiset ja näyttävät eläimet pärjäsivät parhaiten. Lyhyt teoriaosuus ja itse tuomarointi veivät varmaan lähes 3 tuntia aikaa. Tämän jälkeen sitä osaa taas katsoa eläimiä hieman eri tavalla.
Toisena päivänä oli noin tunnin mittainen showmanship- ja klippausdemonstraatio, jota seurasivat vain ulkomaiset vieraat. Katselijat olivat aika ajoin niin innokkaita, että esiintyjät hiehoineen joutuivat jatkuvasti ottamaan muutaman askeleen taaksepäin etteivät olisi jääneet yleisön jalkoihin. Koitimme kuvata tärkeitä yksityiskohtia sekä videolle että digikameralle ja tehdä muistiinpanoja, että olisi kotimaassa taas jotain uutta kerrottavaa. Pakko todeta, että selkälinjan teko näyttää kovin vaivattomalta kun ammattilainen sen tekee. Kotioloissa se on tuntunut huomattavasti hankalammalta…

Itse näyttely oli jälleen kerran upeata katseltavaa. Tuomarin työ ei ole helppoa, kun kaikki eläimet ovat melko tasaväkisiä, vain pienet erot ratkaisevat järjestyksen. Suomalaisten osalle lankesi tärkeä tehtävä, kun Miia Kaappola kutsuttiin yhdessä uusi-seelantilaisen Kellyn kanssa Ayrshire Princess’ iksi. Miia ja Kelly jakoivat kaikki näyttelyn ruusukkeet ja palkinnot ja suorastaan rutiinilla homma näytti sujuvan. Koko näyttelyn Ayrshire Championiksi valittiin BBK Andrea, joka viime vuonna oli varachampion. Andrea oli mielestäni nyt vielä näyttävämpi kuin vuosi sitten, vaikka poikimisia oli taas yksi enemmän. Reserve Champion oli tällä kertaa Faucher Paddy Loulou ja sille niukasti hävinneen Bonnie Brae Tian sijoittumisesta kuulin jonkin verran mutinaa. Monen mielestä Tia olisi pitänyt laittaa Louloun edelle. Kertakaikkiaan upeita eläimiä kaikki!

Tilavierailuilla olivat luonnollisestikin pääosassa hienot lehmät, mutta eipä voi väheksyä kanadalaisten karjanomistajien vieraanvaraisuuttakaan – niin tarjoilun kuin vieraisiin suhtaumisen osalta. Minä olin kaikkein eniten otettu Mapleburnin tilan karjan esittelystä ja markkinoinnista. Karjan kaikkein näyttävimmät eläimet oli laitettu samaan riviin, valaistus oli erinomainen, valkea kutteri hohti lattialla ja vieressä oli kaksi pöydällistä tarjottavaa, kuten juustoja, viinirypäleitä, mansikoita, kahvia, olutta, drinkkejä ym. ym. Kummasti vaan siinä tarjoilupöydän ja upeiden lehmien ympärillä porukka pyöri ja huuhtelusopimuksia näytti syntyvän useampaan maahan. Suomalaiset innostuivat sekä Bonnie Brae Tian että Jonholms Francinen (5 kertaa poikinut Corneliuslainen, EX-2E, todella korkeatuottoinen ja viimeinen koelypsy 61 kg) alkioista. Näitä eläimiä katsellessa, kuten myös muilla vierailutiloilla, tulin siihen tulokseen, että olen ollut oikein järkevä kun ei ole tullut omia eläimiä huuhdeltua. Parempaa eläinainesta on kuitenkin helposti saatavilla. Nyt sitten odotellaan sekä näiden että monien muiden huuhdeltavien huippueläinten alkioita Suomeen. Ehkä jonain päivänä omassakin navetassa käyskentelee samanlaisia lehmiä. Aika kauan siihen tosin saattaa mennä.

Joukolan tilan elämää ovat ilahduttaneet muutamat toivotut lehmävasikat. Sain jo Kanadaan viestin, että Rosetti oli kuullut toiveeni ja tehnyt lehmävasikan Calimerosta. Raana oli pyöräyttänyt lehmäsen Modestista ja heti kotiin palattuani Pella teki samoin lehmäsen, Copperista. Hyvät lehmävasikat saavat työpäivän tuntumaan huomattavasti mukavammalta, mutta useiden lehmävasikoiden ansiosta meille on yllättäen alkanut tulla tilanahtautta ja heti kun saan toimeksi, on pakko laittaa liuta eläimiä myyntiin. Laidunryhmien muodostaminen alkaa muuten olla ongelmallista.

Vielä tuohon matkailuun liittyen on mainittava, että reissatessani oli kotona ja navetassa kaikki asiat sujuneet erinomaisesti. Maitomäärät pysyneet ennallaan, lehmät terveinä, synnytetty uusia lehmävasikoita ja myös muutama lehmä oli siemennetty. Suuri kiitos karjan hyvinvoinnista kuuluu luottohenkilö Sallalle, joka oli varta vasten varattu meille matkan ajaksi huolehtimaan siemennyksistä, poikimisista ym. Myös isäntä oli selviytynyt huushollipuolesta ja lasten kouluun ja hammaslääkäriin lähettämisistä hienosti. Kotiin on mukava palata kun kaikki asiat ovat mallillaan. Jet lagin kanssa on sen verran tekemistä, että on hyvä ettei ole muita ongelmia samaan aikaan ratkottavana.

10.4.2006
Tänä aamuna Huitin Holsteinin pojat palasivat Ruotsista ja sain ”spermataksin” kyydistä tilaamani Kellcrest Professorin annokset suoraan omaan typpisäiliöön. Kiva päästä käyttämään uutta sonnia, joka on aivan huippusukuinen. Toivottavasti saan Wiltonia tätä kautta karjaamme.

Eilen illalla katsoin navetan tietsikalta kuinka Tao Tao on lähtenyt herumaan ja hyvältähän tuo näytti. Eilispäivän (6 pv poikimisesta) maitomäärä oli 27,2 kg. Nyt on kai lähdettävä ostamaan isompaa kissankuppia.

Huomasin juuri kalenterista, että Kanadan matka lähestyy hurjaa vauhtia ja kaikki matkavalmistelut ovat tekemättä. Ensi viikonloppuna on pääsiäinen eikä hyödynnettäviä arkipäiviä ole kuin muutama. Matkakuume alkaa taas vaivata tulevan matkan ohjelmaan lukiessa. Spring Showssa on tällä kertaa uutena juttuna kolmas päivä, jolloin pidetään showeläinten esittämis- ja laittamis/klippauskoulut sekä judging school. Lopuksi järjestetään tuomarointikilpailu. Todella mielenkiintoista päästä näkemään ammattilaiset työssään!

llä välin kun olin luokituskierroksella olivat isäntä ja lomittaja hoitaneet huhtikuun mittalypsyn näytteenottoineen. Lypsyasemalla näytteiden ottaminen on ikävää puuhaa ja olikin mukavaa kun homma hoitui poissa ollessani. Lehmien koelypsyn maitomäärät olivat ihan riittävät siihen nähden, että säilörehu on edelleen sitä samaa EPV-SE-laatua (epävirallinen suomenennätys) D-arvolla 58. Väkirehumääriä ei ole juurikaan nostettu, mutta tiiviste vaihdettiin monipuolisempaan. Maitoa siis tuntuu tulevan kohtuullisesti, mutta urealuku oli taas viimeksi 24. Nyt voisi kai jossitella ja sanoa, että kyllä ne lehmät enemmänkin lypsäisivät, jos vain.. Tämän koelypsyn jälkeen on pakko nostaa esille pari ensikkoa, jotka ovat lypsäneet mallikkaasti. Lallin Sumina (Ripken), jonka oli määrä toimia vain alkionkantajana, on yllättänyt iloisesti. Sen koelypsyt tammikuusta alkaen ovat 25,3 – 38,1 – 38,1 – 38,7. Kun se lisäksi sai luokitustuloksen G-78 olen ensikkoon oikein tyytyväinen. Toinen ensikko, joka on jo nostettava parrasvaloihin, on kotimainen jaloste Joukolan Salama-AF-G78 (Koirasalmen Kari). Se taitaa olla kautta aikain meidän parhaiten herunut ensikkomme. Salama on poikinut kesäkuussa ja sen koelypsyt ovat 31,3 – 38,9 – 40,9 – 40,7 – 40,5 – 37,5 – 37,4 – 41,3 – 37,6 – 41,4. Maitomäärät saattavat kyllä ennakoida sitä, että toisen poikimisen jälkeen käsissä on räjähtänyt utare.

Näistä ensikkojen maitomääristä tuli mieleen eräs luokituskierroksella käyty keskustelu Yvesin kanssa. Kierroksen loppupuolella kun olimme nähneet jo useita korkeatuottoisia ensikoita (joista monet olivat kanadalaisista sonneista) ja kuulleet kuinka ne olivat heruneet 35 kg:sta ylöspäin aina reiluun 41 kg:oon, sanoi Yves olevansa hyvin huolissaan siitä kuinka meidän ensikkomme näyttävät lypsävän liian paljon ensimmäisellä lypsykaudella. Utareet eivät näytä kestävän tuollaisia maitomääriä, mikä taas kävi ilmi nähdessämme joitakin aikaisemmin hyvillä pisteillä luokitettuja ensikoita nyt uudestaan. Uuden poikimisen jälkeen utareet olivat tulleet alas vähän liiaksi eikä luokitustuloksen nostoon enää ehkä koskaan ole mahdollisuutta. Itseäni hymyilytti tilanne, jossa samaan aikaan Yves on huolissaan liian korkeista ensikkotuotoksista ja täällä meillä murehditaan pääasiassa sitä, että kanadansukuiset eivät lypsä mitään. Rapakon takana surraan sitä, että hyvä ensikko lypsää liikaa ja sen ensimmäistä tuotoskautta pyritään ohjailemaan ruokinnalla, jotta se pystyisi ensin rauhassa kehittymään rakenteellisesti täysikasvuiseksi ja lisäämään vasta sitten tuotostaan. Kyllähän tuosta ajattelemisen aihetta tuli omaankin navettaan. Kestävimmät lehmät eivät meillä ole koskaan olleet niitä ensikkoennätysten tekijöitä.

Toinen asia joka sujui poissaollessani kuin elokuvissa ikään, olivat Ellyn kuvaukset. Alunperin Ellyn ja Alicen piti tulla Suomeen vasta luokituskierroksen päätyttyä, mutta arvon ladyt päättivätkin tulla aikaisemmin. Yritin perua kuvauksen, mutta Huitin Holstein oli päättäväisesti sillä kannalla, että kuvausryhmä tulee olinpa kotona tai en, kommentti oli ainoastaan ”ei sua siinä tarvita”. Onneksi sain hommattua apuun Sallan, Niemisen Ninan ja Eronen-Paakkonen pariskunnan. Kuvauspäivä oli keskivikko 5.4. jolloin vein Yvesin lentokentälle. Kotiin tultuani aloiteltiin juuri viimeisen eläimen ”ayrsteinin” (sekarotuinen Solita) kuvausta. Elly halusi kirjaansa kuvan ayrshiren ja holsteinin risteytyksestä ja siksi Solita kuvattiin. Odotan mielenkiinnolla päätyykö kuva myös kirjaan asti. Muut kuvatut eläimet olivat Joukolan Senssi, Lallin Sireeni, Matintalon Ripsa ja Joukolan Saframi. Kun kuvaukset saatiin pakettiin tunnelma oli suorastaan hilpeä (ilmeisesti helpotuksesta) ja porukat pääsivät saunaan ja syömään. Lilli yritti opettaa Alicelle suomenkieltä ja Elly jakoi ”muutamia neuvoja vastaisen varalle”, sillä aamulla oli ollut pieniä alkuvaikeuksia eläinten kanssa. Jätän yksityiskohdat mainitsematta. Illan tullen ryhmä otti suunnan kohti Turun satamaa ja Ruotsia. Myös tällä kertaan esitän LÄMPIMÄT KIITOKSET TEILLE KAIKILLE JOTKA OLITTE AUTTAMASSA KUVAUKSISSA! Niinhän se on, että ihmisen elämä lepää paljolti hyvien ystävien varassa. Kiitokset teille!

29.3.2006
Maaliskuu on ollut niin kiireinen, ettei kotisivujakaan ole ehtinyt päivittää. Kuun vaihde meni veroilmoitusta tehdessä, heti perään alkoi Ayrshire-lehden tekeminen, viikolla 11 olin Kuopiossa toimilupalaisten jatkokurssilla, jossa harjoiteltiin munasarjadiagnostiikkaa ja tiineystarkastuksia, sieltä kotiuduttua painoivat päälle luokituskierroksen suunnittelu ja Ayrshirekasvattajien kevätkokouksen valmistelu. Yllättävän paljon kirjoitustyötä ym. on siunaantunut näiden lehmäharrastusten myötä. Kaikki pitäisi ehtiä tehdä lypsyjen välissä ja silloin on pakko tinkiä näistä ”vähemmän tärkeistä” päivityshommista.

Maaliskuulla on ollut 3 poikimista ja niihin liittyen sekä murhetta että iloa. Rannan Sisko aloitti poikimiset 5.3. tekemällä sekakaksoset, jotka olivat kumpikin vatsa ylöspäin ja jälkimmäisenä tullut vasikka vielä takaperin. Koska kyseessä oli kimppahieho, koitin saada paikalle päivystävää eläinlääkäriä siltä varalta, että vasikat täytyy leikata. Eipä onnistunut, eläinlääkäreillä oli erilaisia syitä miksi eivät voi tulla, leikkaaminenkaan ei tuntunut innostavan, joten ei siinä muu auttanut kuin ryhtyä itse kääntämään vasikoita. Onneksi sain ne oikeaan asentoon ja isännän avustuksella ulos luonnollista reittiä. Tuli kyllä mieleen, että jos vasikoita olisi ollut vain yksi, niin sama kg-määrä ei olisi enää mahtunut syntymään yhtenä kappaleena, sen verran tiukassa isompi (sonni) oli. Onnistuneen synnytysavun jälkeen tunnelma oli hetken korkealla, mutta loppui sitten lyhyeen, kun Sisko seuraavana aamuna oli kipeän oloinen. Eläinlääkäri saatiin tällä kertaa paikalle ja epäilys juoksutusmahavaivasta vahvistui. Seuraavaksi päiväksi oli jo ehditty sopia leikkaus, mutta Siskon kunto alkoi heiketä nopeasti iltapäivällä ja iltalypsyn aikana se kuoli. Diagnoosi: täysin kiertynyt juoksutusmaha. Hetken toipumisen jälkeen päätin, että tästä murheesta on noustava ja mikäpä parempaa hoitoa olisi kuin uuden kimppaeläimen shoppailu (!). Puhelin käteen ja soittamaan tutulle tilalle. Muutaman päivän kuluttua oli kaksi uutta eläintä hankittuna ja elämä palannut takaisin normaalitilaan.

Siskon jälkeen seuraavana päivänä poiki Ristitien Johteen tytär Peikko neljännen kerran ja teki meidän ekan lehmävasikan Ice Manista. Peikon suuri saavutus jäi väistämättä Siskon menetyksen varjoon, mutta näin jälkikäteen olen osannut iloita tuosta näyttävästä vasikasta, Joukolan Vautsista.
24.3. saimme vielä yhden vasikan, jonka teki Rounion Chagård – sonnivasikan Lotista. Teiniraskaushiehomme on nyt varttunut naisen ikään ja alkaa olla suurin piirtein lehmän kokoinen. Utare selvisi toisesta poikimisesta oikein hyvin ja nyt on jännä nähdä heruuko Chagård normaaleihin lukemiin.

Kevään luokituskierros on alkanut ja itse lähden Yvesin kanssa kiertämään tiloilla 31.3.- 5.4. väliseksi ajaksi. Tämän kierroksen järjestelyt ovat olleet hankalammat kuin aikaisemmin, sillä halukkaita tiloja on ollut enemmän kuin on voitu ottaa ja lisäksi maantieteelliset etäisyydet sellaiset, että järkeviä ajoreittejä on ollut vaikea suunnitella. Nyt kaikki on paketissa ja itse lähinnä toivon, että ajokelit pysyvät turvallisina.

Itsellemme jätetty bordercollien pentu Kiwa aloitti työssäoppimisjaksonsa heti kun viimeinenkin pentuesisarus lähti uuteen kotiin. Olen pitänyt Kiwaa mukana lypsyasemalla aamuin illoin ja olen oikein yllättynyt kuinka noin pieni pentu saattaakaan olla reippaana märässä, meluisassa ja likaisessa ympäristössä. Se ei tunnu pelkäävän kovia ääniä ja paskaa se suorastaan rakastaa… Eilen ja tänään Kiwa on urhoollisesti kiivennyt aseman rappusia näyttämään hampaitaan lypsyrivistä poistuville tai odotustilasta lypsylle ajettaville lehmille. Tuosta hommasta sitä on kyllä syytä toppuutella vielä, sillä jos joku lehmä sattuu potkaisemaan, saattaa pentu saada siivet. Mukavaa kuitenkin, että pentu on tarmokas ja kiinnostunut navetan tapahtumista. Huhtikuulla meille pitäisi tulla 5-6 kesälammasta, joiden kanssa on tarkoitus harjoitella paimennusta ennen kuin ne syödään, joten nyt olen päättäväisemmin liikkeellä koulustusprojektissa kuin Kiwan emän Lyylin kanssa aikoinaan.

Tänään kävi eläinlääkäri ultraamassa tiineyksiä ja kaikki 9 tarkastettua olivat tiineitä. Erityisen iloinen olen Pauliinan puolesta, sillä kaikki hänen 4 lehmäänsä olivat tulleet heti ensiyrittämällä kantaviksi. Kieltämättä hoitoeläinten kanssa on aina vähän pelko puserossa, että kaikki ei menekään suunnitelmien mukaan. Nyt on uudelleen tiineytys kuitenkin pois päiväjärjestyksestä. Ensimmäistä kertaa muuten tapahtui meillä niin, että eläinlääkäri sai ultraansa kaksostiineyden, Pauliinan Sulamilla. Tiineys oli juuri oikeassa vaiheessa, joten jo käsin tehty tutkimus viittasi kaksostiineyteen ja ultra varmisti asian. Mielenkiinnolla sitä silti odottaa montako vasikkaa Sulamilta lopulta tulee… Myös Sherryn kohdalla ultraus oli paikallaan, sillä kuvan perusteella näytti varmalta, että Sherry olikin jo aikaisemmasta siemennyksestä tiine. Tulee tietysti mieleen, että onko tällainen aloitteleva toimilupalainen vähän liiankin innokas, kun tämä oli jo toinen ”tiineen siemennys” -tapaus. Täytynee skarpata jatkossa.

19.2.2006
Viime päivät ovat olleet täynnä tapahtumia. Torstaina saatiin päätökseen iso urakka, kun navetalle asennettiin langaton valvontakamerasysteemi. Navetan tapahtumia voi katsoa netin kautta livekuvana kahden kameran kautta. Toinen kamera on kuivassa tilassa toimiston yläkerrassa ja sillä näkee suoraan poikimakarsinoihin. Toinen kamera on kosteassa tilassa keskellä navettaa katseluparvekkeen yläpuolella. Tämä kamera on liikkuva ja sitä voi käännellä tietokoneen näytöllä, joten sen avulla näkee koko makuuosaston, ketjupöydän ruokailutapahtumat sekä rehukioskit. Olen tätä ennen ollut siinä uskossa, että meidän navetassa ei esiinny häirintää rehukioskeilla, mutta nyt kun tilannetta on tullut tarkkailtua pitkin päivää kameralla, on pakko perua puheet. Kyllähän ne toisiaan tuuppivat. Syynä on varmaan sekin, että lehmämäärä on lisääntynyt ja nälkäistä porukkaa riittää. Uuden kioskin hankinta tulee kyllä vakavaan harkintaan. Onneksi väkirehun syöntimäärät ovat edelleen ihan normaalit.
Eilisen lauantaipäivän huipentuma oli Joukolan Tädin pyöräyttämä lehmänen alkiovasikka yhdistelmästä Saga-AF-EX90 x Conn. Uskomatonta, että meille on tullut peräkkäin kaksi lehmävasikkaa alkioista. Tässähän alkaa itää varovainen toive, että näitä voisi tulla lisääkin, sillä alkiotiineyksiä on vielä 8 jäljellä. Syntyneestä vassusta piti heti tiedottaa alkion kasvattajalle Olkulle, kesken lomamatkan.

Edellisessä päivityksessä lupailin lisää tuotostietoja, kunhan vuositiedonanto saapuu. Nyt se on uunituoreena työpöydällä ja poimin siitä tähän joitakin lukuja.
Keskituotos nousi 600 kg ja oli viime vuonna 51,6 lehmällä 10812 – 4,02 – 3,43.
Ayrshireja 39,9 kpl ja tuotos 10538 – 4,11 – 3,43. Holsteineilla oli korkeampi tuotos ja suomenkarjalla selvästi alhaisempi tuotos. Listasin alle kaikkien koko tuotosvuoden tehneiden kanukkisukuisten vuosituotokset jatkoksi kissankuppikeskustelulle:

Yllä olevista Rosetilla ei ole ihan koko vuotta, koska se poiki ensimmäisen kerran vasta 3.3.05, mutta lisäsin sen kuitenkin, koska numerot ovat ihan esittelykelpoiset. Ripsan kohdalla taas on huomioitava, että se poiki ensikkona ilman utaretta vain 5,5 kk:n tiineyden, joten siihen nähden tulos on mielestäni erinomainen. Toisen poikimisen jälkeen se onkin herunut jo 45 kg, joten jos hengissä pysyy niin tekee tänä vuonna aivan toisenlaiset lukemat. Listan heikoin Ringa on oikeasti ollut vaatimaton tuotokseltaan. Se on kuitenkin ollut helppo ja terve lehmä ja ihan mukava rakenteeltaankin, joten en pelkän tuotoksen vuoksi ole poistanut sitä.

Minä olen tällaiseen tuotostasoon kanukkien kohdalla hyvin tyytyväinen, koska niiden rakennekin on ”lypsäjäystävällinen”. Pelätty tuotoksen romahdus ei näy näissä lukemissa, ei myöskään karjamme keskituotoksessa, vaikka mustien osuus on vähentynyt ja kanadansukuisten ayrshireiden osuus lisääntynyt. Mutta eiköhän näistäkin tuotosluvuista – ja viimeistään indekseistä tai niiden puuttumisesta – joku keksi taas irvimistä. Sitä odotellessa on ryhdyttävä veroilmoituksen tekoon.

14.2.2006
Eilen meistä otettiin passikuvat (olemme muuten itse asiassa aika kiltin näköisiä):

Ensimmäisiä ulkoilukertoja. Tässä on nyt selvästi jotain epäilyttävää, kun maa katoaa alta ja tuntuu epämiellyttävän kylmältä.

Hiehot Joukolan Saframi (Peterslund) ja Joukolan Tik Tak (Pat Laro) poikivat 11. ja 12. päivä. Saframi teki sonnivasikan Dilligentistä ja Tik Tak alkiolehmävasikan Kurhilan Jasmiina x Trident. Molemmilla hiehoilla on lupaavan näköiset utareen alut ja maitomääräkin on noussut muutamassa päivässä lähelle 20 kiloa. Lehmän pidon mielenkiintoisin pointti tuntuu aina olevan se jännitys minkälaisia lehmiä hiehoista kehittyy. Ikävienkin sattumien jälkeen ajatukset suuntautuvat nopeasti tulevaisuuteen ja nuorisoon asetettuihin odotuksiin. Onneksi hiehot itse eivät osaa ottaa paineita emännän toiveista. Seuraavaksi on poikimassa sekarotuinen Joukolan Täti, joka kantaa alkiota Conn x Saga-AF-EX90. Siinä poikimisessa sitä jännäämistä riittääkin!

6.2.2006
Hip hei – eilen illalla syntyi odotettu lehmävasikka Nolanista! Vain kaksi tiineyttä tästä sonnista ja kun toissapäivänä syntyi niistä ensimmäinen, joka oli tietenkin sonni, niin tätä toista vasikkaa jännättiin niin kovasti, että hädin tuskin saatiin se maailmaan kun jo piti tarkistaa mitä löytyy takajalkojen välistä. Emä on täysin ruskea Joachimilainen, mutta uusi tulokas Joukolan Venus on saanut jo vähän valkoistakin väriä ja aika hauskat valkoiset kuviot silmien yläpuolelle ja korvien taakse. Mielenkiintoista nähdä tuleeko vasikasta ”kelpo lehmä”(joita kuulemma löytyy ulkomailta…) vai toteutuvatko Nolanin odotusindeksit. Vassun jalat ovat sirot ja pitkät, mutta muuta ulkonäköä päästään tarkastelemaan paremmin vasta pienen ajan päästä.

5.2.2006
Lopultakin on aikaa pistää lehmäpaperit kuntoon ja samalla päivittää kotisivuille helmikuun koelypsytietoja ja uusia valmistuneita 305 pv tuotoksia. Mittalypsyssä tuli monta iloista yllätystä varsinkin ensikoiden kohdalla, mutta myös muutama hyvin matala kg-määrä, mm. Pellalla (Stensjö), joka olikin pakko laittaa melkein saman tien umpeen. Onneksi se poikii ”jo” huhtikuun lopulla, ettei tästä nyt monen kuukauden ummessaoloa tule. Kun tätä kissanhännän vetoa näyttää edelleen olevan siitä että lypsävätkö ”kanukit” vai eivät, niin laitan tähän kaikkien kanadansukuisten ensikoiden koelypsyt, niistä voi sitten jokainen oman vaatimustasonsa perusteella päätellä tuleeko maitoa vai ei:

Joukolan Runo (Jerry) 31,0, poikinut 25.6.05
Joukolan Suffeli (Pardner) 33,3, poikinut 26.8.2005
Joukolan Suosikki (Pardner) 33,6, poikinut 23.8.2005
Joukolan Sherry (Jerry) 30,1, poikinut 10.8.2005
Aro-Tannerin Sorkka (Kildare Oliver) 26,0, poikinut 10.7.2005
Oja-Pellon Rana (Pardner) 36,5, poikinut 30.11.2005
Lallin Sumina (Ripken) 38,1, poikinut 25.12.2005
Lallin Sussu (Ripken) 30,6, poikinut 16.12.2005
Hjärterum Rosetti ET (Cornelius) 20,3 (viimeinen mittalypsy, poikii 13.4.2006, eka 305 pv 10301 kg)
Lallin Sireeni (Cornelius) 33,5, poikinut 6.1.2006
Sukkela (Jerry) 34,5, poikinut 31.12.2005
Lunden Jerry Lisa (Jerry) 26,3, poikinut 21.7.2005

Olisi mielenkiintoista kuulla löytyykö jatkoa teorialle, että kanukit lypsävät (ehkä) ”koska ensimmäisiä kanandansukuisia on saatettu hoitaa erityisellä huolella”. Monenteenko eläimeen asti tämä erityinen huolto jatkuu vai voitaisiinko vetää niinkin huikea johtopäätös, että kanukit monen muun positiivisen asian lisäksi kohentavat pysyvästi koko karjan hoitotasoa! Tiedetään kyllä, että holsteinensikot lypsävät reippaasti enemmän (jopa meillä) ilman erityishoitoja, mutta minä en edelleenkään ole huomannut, että kanukit poikkeaisivat huomiota herättävästi meidän muista ayrshire-ensikoistamme. Paitsi tietysti useimmiten rakenteeltaan. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan näiden osalta.
Myös kotimaista poweria löytyy, sillä nyt ovat myös kaikki Pauliinan ensikot pääseet 30 kg paremmalle puolelle. Ja 12 edellisen kuukauden tuotoslistauksessa pohjoismaisuus on valttia, siellä holsteinien kärkeä pitää Joukolan Rouva (Koiraharjun Nerry) tuotoksella 15084 – 2,78 – 3,35 ja ayrshireiden paras tuotos on Joukolan Naavalla (Backgård) 14885 – 4,41 – 3,43. Korkeimmat tuotokset ovat muutenkin vanhimmilla lehmillä, joten kanadansukuiset joutuvat vielä odottamaan jos vaikka jonain päivänä komeilisivat tämän listan parhaimmistossa. Joukolan Piisi (Heligo) kyllä hätyyttelee jo kärkeä lukemilla 12638 – 3,48 – 3,05.
Helmikuun koelypsyn ja näytteenoton jälkeen voimme pian odotella vuositiedonantoa ja sitten ovat lukijoiden iloksi uudet vertailut edessä.

2.2.2006
Nyt kyllä hatuttaa niin ettei sanotuksi saa. Tänään oli pakko tehdä raskas päätös ”vanhan” Lisan lopettamisesta. Päästimme lehmät muutama päivä sitten ulkoilemaan jaloittelutarhaan, jossa oli joitakin liukkaita kohtia ohuen lumikerroksen alla. Ne kyllä hiekoitettiin huolella, mutta silti Lisa onnistui saamaan itsensä nurin eikä enää toipunut tästä. Lisa vietiin uuden navetan heinäliiteriin paksun turvekerroksen päälle makaamaan ja sitä nosteltiin ainakin kahdesti joka päivä pystyyn, mutta ei auttanut. Mitään edistymistä ei tapahtunut. Oudointa on se, että mitään näkyvää vammaa ei eläinlääkärikään löytänyt. Kaikki jalat kantoivat ja lehmällä oli erinomainen ruokahalu, mutta sen lihakset olivat jotenkin hervottomat varsinkin etupäässä eikä lehmä yrittänyt itse ollenkaan ylös. Ainoa lohtu on se, että Lisasta jäi meille yksi tytär ja ehtihän Lisa myös poikia 6 kertaa.
Mennäänpä sitten iloisempiin aiheisiin. Pikku-Mintun keltainen poikapentu sai eilen uuden hyvän kodin Huitin Holsteinin navettakissana. Pojat keksivät pikkukollille osuvan nimen: Keltsi. Minä tietysti mielelläni lisään eteen vielä kasvattajanimen siltä varalta, että ”Joukolan Keltsi” tekee tulevaisuudessa mainitsemisen arvoisia sankaritekoja ja kasvattaa näin tilamme mainetta. Onhan tosin vaarana, että myös huono maine löytää tiensä oikeaan osoitteeseen…
Lisan poistumisesta huolimatta näyttää karjamme koko pysyvän samana, sillä odottelemme huomenissa saapuvaksi uutta pikkusonnia. Ostimme Pöysän Petriltä Ristiinasta Kanadan alkiosta syntyneen sonnipojan, joka on yhdistelmästä Kildare Jerry Virginia ET x Conn. Vuoden 2004 Kanadan matkalla teimme Petrin kanssa huuhtelusopimuksen em. alkioista, joita sitten saapui Suomeen 9 kpl. Petri sai alkioista lehmä- ja sonnivasikat, kuten myös Koljosen Mirja, mutta meille ei tullut edes yhtä tiineyttä, joten pakkohan tämä sonnipoika oli hankkia. Varsinkin kun Jerry Virginia on menestynyt hyvin Kanadassa, jossa se on päässyt parhaiden lehmien indeksilistalle ja luokitettu VG-86.

29.1.2006
Presidentinvaalien kunniaksi ryhdyin toimeen pentukuvien kanssa ja laitoin muutaman tähän ajankohtaista -osastolle. Pennut kehittyvät nyt niin kovaa vauhtia, että valokuvaaja on auttamatta jäljessä. Leikkivistä pennuista olisi kiva saada kuvia, mutta taidot tai kamera eivät riitä ikuistamaan vauhdikasta menoa. On siis tyydyttävä pääasiassa nukkuvien pentujen kuvaamiseen.

Viimeisen päivityksen jälkeen on ollut pari poikimista. Oikku ja Olee tekivät molemmat sonnivasikat Copperista. Oleen poikiminen oli melko vaikea, sillä vasikka päätti pyrkiä maailmaan takaperin ja kyljellään. Vasikan kääntäminen oikeaan asentoon kävi nopeasti, mutta sitten alkoivat vaikeudet. Vasikka jäi lujasti kiinni lantiostaan ja jouduimme vetämään oikein toden teolla ennen kuin vasikka saatiin ulos. Lehmä pomppasi heti jaloilleen, mutta vasikka ei elänyt kuin muutaman minuutin henkeään haukkoen, joten sen tarina päättyi siihen. Olee on nyt sitten jurnutellut kiinni jääneiden jälkeisten kanssa, joten päädyimme aloittamaan antibioottikuurin ja toivotaan, että siitä saadaan vielä tuottava lehmä. Olisi kyllä syytä, sillä sen verran pitkään se oli ummessa!

Pennut ovat kaikissa kuvissa noin 3 1/2 viikon ikäisiä.

Osaamme jo ruokailla siististi.

20.1.2006
Tammikuun kovin juttu lehmärintamalla oli puolen kuun paikkeilla syntyneet kaksi todella toivottua lehmävasikkaa: Ringa teki Joukolan Vanillamilkin Karamilkistä ja Rooma Joukolan Venetzian Dilligentistä. Näistä voisi kyllä jo sanoa, että ovat ulkonäöltään aivan eri rotua kuin perinteinen suomiayrshire. Eipä tässä voi olla muuta kuin onnellinen vasikanomistaja!
Tänään kävi eläinlääkäri ultraamassa tiineyksiä. Jälleen oli pari alkiotiineyttä saanut alkunsa ja tein pikaisen yhteenvedon alkionsiirtojen onnistumisesta viime vuonna (toukokuusta alkaen): tuloksena 10 tiineyttä ja 7 hutia. Meidän karjassamme tulosta voitaneen pitää huippuna, takavuosina kun alkiotiineyksistä vasta nähtiin unta. Sitä en enää viitsinyt laskea paljonko on rahaa palanut noihin alkionsiirtoihin – valistunut veikkaus on, että riittävästi.
Lyylin pennut ovat kasvaneet hurjaa vauhtia ja huomenna aloitetaan lisäruoan antaminen ja sen jälkeen – hyvästi siisti pentulaatikko… Pentujen touhuja katsellessa menee päivittäin paljon aikaa. Jostain syystä eläinlapsien seuraamiseen ei koskaan kyllästy. Nyt pitäisi ryhdistäytyä sen verran, että tulisi otettua pennuista kuvia tänne kotisivuille laitettavaksi.

Tohinaa pentulaatikossa.

Näin vuoden vaihtuessa on hyvä hetki tarkastella viime vuoden numeroita. Ammun laskelmien mukaan keskituotos olisi noussut n. 500 kg ja viime vuoden lukemat olisivat 52,7 lehmällä 10723 – 4,02 – 3,44. Eläinmäärää on nyt tarkoituksellisesti kasvatettu ja lehmiä on tällä hetkellä 65 kpl. Tämä ei tiedä hyvää keskipoikimakerralle, mutta sitä ei nyt kannata murehtia. Uudet kanukkisukuiset ensikot ovat lunastaneet niihin asetetut odotukset enemmän kuin hyvin ja toivottavasti joskus tulevaisuudessa keskipoikimakertaluku lähtisi nousuun. Uusista ensikoista ei täysiä pommeja ole tullut ollenkaan ja maitoa näyttäisi lähtevän kaikista kiitettävästi. Keskituotosnumeroita rasittaa, niin vuonna 2005 kuin kuluvanakin vuonna, joidenkin lehmien pitkät ummessaoloajat. Jostain syystä on vaikeaa laittaa teuraaksi terve, tiine lehmä, jonka poikiminen siirtyy, joten mieluummin sen umpeuttaa ja jää odottamaan tulevaa poikimista ja uutta tuotantokautta. Mikä sitten on taloudellisesti järkevintä, siitä ei voi olla varma. Joka tapauksessa näillä lihan hinnoilla pitkäkin ummessaoloaika saattaa olla taloudellinen. Loppuvuodesta lähti teuraaksi mm. uskollinen soturimme Orvokki, joka pääsi yli 33000 kg:n elinikäistuotokseen yhdellä poikimisella. Ei hassumpaa.

Vielä toisenkinlaisia numeroita julkisuuteen – vuoden 2005 ainoa raksutuskeikka tilallamme oli viikkoa ennen joulua ja konsulentti arvosteli 32 eläintä, joiden takakorkeudet ja maavarat tässä luettelona:

Miksipä tällaisia numeroita sitten pitäisi tarkastella? Itselleni tuli ensimmäisenä mieleen asiat joita sonninemiltä pitäisi vaatia. Omat lehmät kun eivät niin ihmeellisiltä tunnu, ennenkaikkea eivät kovin kookkailta, vaikka suurin osa alkaa jo olla 140 cm paremmalla puolella, niin tuollaiset alle 135 cm:n olevat eläimet eivät kyllä ole riittävän korkeita sonninemiksi. Matalilla lehmillä kun tuppaa myös maavara olemaan pienempi.
Samoin näistä numeroista näkee sen, että korkea takakorkeus antaa paljon pelivaraa huonommallekin utareelle. Meidän eläimistämme mm. Runon ja Sorkan utareissa ei ole hurraamista (lähinnä etuvetimet sivulle), mutta riittävä koko lehmällä ja hyvä maavara tekevät lypsytyön helpoksi ja antavat toivoa sille, että vielä toisenkin poikimisen jälkeen lypsy onnistuisi.
Tässä yhteydessä on annettava kehumiset konsulentin palvelualttiudelle, kun viitsi minulle toimittaa tämän listan.

Alkuvuoden poikimissaldo alkaa vaikuttaa huolestuttavalta; 5 viimeisestä poikimisesta 4 sonnivasikkaa! Onkohan nyt tapahtumassa paluu ”normaaliaikaan” lehmävasikkavoittoisen viime vuoden jälkeen? Kyllä sitä edelleenkin ottaisi mieluummin lehmä- kuin sonnivasikan vastaan, vaikka jossain vaiheessa viime kesänä tuntui, että joka karsina on täynnä vasikkaa. Koitetaan pysyä optimisteina kaikesta huolimatta.

Vielä pari sanaa Pellonpajan lannanpoistokoneesta, josta kai on jo pian sanottu kaikki sanottava. Kerronpa kuitenkin, että kyseinen paskakone järjesti vaihteeksi pientä piristystä joulunpyhinä. Ensimmäistä kertaa meillä oli lomittaja 4 pv jouluna ja ei kun paskaa lapioimaan. Onneksi varaosat saatiin rahtina aatonaattona, että isäntä pääsi pyhinä korjaamaan konetta. Jos Joukolan tila menee konkkaan, niin syyllinen on tiedossa. Niin paljon on rahaa pistetty jo varaosiin. Tähänkin loppuun kai kuuluisi kirjoittaa, että pysytään silti optimisteina – jospa kone hajosi jouluna viimeisen kerran…