Ajankohtaista 2009

AVOIMET OVET JOUKOLAN TILALLA PERJANTAINA 18.12.2009 KELLO 10-15. TERVETULOA!

Lehmät ja nuorkarja ovat pärjäilleet ihmeen hyvin ulkona, vaikka säätila tosiaan muuttui hetkessä. Vasta viime lauantaina eli 3 päivää sitten laitettiin vanhaan navettaan ikkunat paikoilleen. Siihen asti ei ollut ollut lypsyllä hätäpäivää kylmyyden puolesta. Eilen teimme sellaisen ratkaisun, että otimme sonnin pois lehmien joukosta ja pistimme pojan navettaan parteen säilytykseen. Näin saatoimme avata vanhan navetan takaa väliportit, jotka erottivat lehmät ja hieholauman toisistaan. Samalla suljettiin tarhasta pellolle vievä portti, koska hiehot kävivät edelleen pellon puolella olevilla rehukehikoilla ruokailemassa ja alkoi huolettaa, että joku innokas videokuvaaja innostuu niitä kuvaamaan. Nyt kaikki halukkaat pääsevät makailemaan lehmätarhan lantalarakennukseen, jossa on suorastaan viihtyisää, kun sinne on asennettu uusi valaistus ja kuivikkeeksi laitettu reilusti olkea turpeen lisäksi. Vastavuoroisesti jotkut lehmät vierailevat hiehojen käytössä olleessa pikkupihatossa. Tosin sillä ilmansuunnalla on heikommat sapuskat, joten porukka tuntuu kuitenkin pääsääntöisesti oleilevan lehmätarhan apetarjoilun lähettyvillä. Eläimillä on kai jotenkuten kohtuulliset olot, mutta lypsäjillä teettää reippaasti ylimääräistä työtä, kun 50-päisestä porukasta pitää käydä poimimassa 23 lypsettävää vanhaan navettaan ja nämäkin vielä kahdessa osassa. Tämä tilapäisratkaisu ei todennäköisesti ja toivottavasti jatku kuin seuraavat 4 päivää, joten eivätköhän sekä eläimet että ihmiset sentään sen aikaa sinnittele.

29.11.2009
Kuraa, kuraa, kuraa, mitenkään muuten ei voi kuvata rakennustyömaan pihapiiriä tällä hetkellä. Ilman pitkävartisia saappaita ei ole mitenkään mahdollista päästä rakennukseen, sillä traktori- ja tavarantoimitusliikenne on sotkenut pihan aivan kauheaan kuntoon. Alla olevat kuvat on otettu vajaa viikko sitten, jolloin oli saatu valmiiksi viimeiset pienet ulkovalut mm. sisäänkäyntien kohdalle. Tämän jälkeen on päätylaudoitus ja lietealtaan ympäristö tullut valmiiksi ja mikä parasta, viikonlopun ahkera talkooporukka sai siistittyä piha-aluetta huomattavasti! Kuravelliä lukuunottamatta säät ovat olleet otolliset rakentamiselle, sillä pakkaspäiviä ei ole montaakaan vielä ollut. Navetan rakentaminen alkaakin lopulta olla hektisimmässä vaiheessaan, sillä avoimet ovet ja käyttöönotto jo häämöttävät ja tästä johtuen on monissa asioissa yhteensovittamista. Lypsyaseman seinät on laatoitettu ja lattia pinnoitettu ja tulevana tiistaina alkaa lypsyaseman asennus. Sillä aikaa pitäisi toimistopuolta saada ainakin maitohuoneen osalta siihen kuntoon, että systeemit saadaan toimimaan. Hulppeat karsinatilat ovat muuten valmiit (kuvassa vielä työn alla), mutta ensimmäiseen karsinaan tulevat 4 parsipaikkaa vielä etupuomia ja parsipatjoja vailla. Verhoseinät on myös saatu asennettua ja nyt navetasta loppui kova läpiveto, joka kylmempinä päivinä oli sietämätöntä. Ensi viikolla asennetaan loput puuttuvat päätyovet ja sitten on rakennus tukittu joka suunnasta. Navetan sisätöistä pahiten on vaiheessa toimisto-osa, jonka yksityiskohdissa riittää vielä työtä. Myös cutter cleaner palapelin kokoaminen tulee olemaan mielenkiintoista, mutta haasteeseen aiotaan suhtautua optimistisesti.

Kuvassa DairyTecin asentaja karsinatyömaalla. Tässä näkyvä lyhyt käytävä tulee toimimaan lehmien odotustilana lypseasemalle mentäessä. Käytävälle tulee DeLavalin ajolaite, jonka saamista käyttöön odotamme innolla.

Lehmärintamalla on muuten ollut hiljaista, mutta kolme uutta hieholehmää on saatu joukkoon, kun sekä Viena, Yelly-Modaline että Yosetti poikivat. Pitovasikoita ei näiltä sitten saatukaan, sillä Viena ja Y-M tekivät sonnivasikat ja Yosetti, joka poiki lähes 4 vk etuajassa, teki kuolleen lehmävasikan. Yosetin vasikka oli melkoisessa solmussa ja jouduin varmaan kolme varttia sitä oikomaan ennen kuin päästiin edes vetämään. Vasikka oli kuollut ja siksi ihan veltto sekä jotenkin kuivunut, joten poikiminen oli tosi hankala. Onneksi Yosetti on kuntoutunut penkun voimalla nopeasti ja kaipa siitä lypsikki vielä saadaan. Laitan pikapuoliin näille uusille lehmille omat lehmäsivut. Täytyy vielä mainita, että Ayrshirekasvattajien huutokaupassa myydyksi tullut Joukolan Anis lähti uuteen kotiin Sonkajärvelle ja samaan kyytiin laitettiin vielä ”heräteostokset” Eureka ja Enni-Lisa. Toivotamme onnea uusille omistajille!

Tässä kuvassa Paavo seuraa kiinnostu-neena navettaan siirrettyjen maatiastipujen touhuja. Lähimpänä oleva poikanen näytti olevan yhtä kiinnostunut ihailijasta ja yritti nokkaista Paavoa varpaasta. Tästä ei kulunut montaakaan päivää, kun eräällä aamulypsyllä huomasin Paavon olevan kanana muiden joukossa kanalassa. Se ei selvinnyt mitä kautta Paavo kanalaan oli päässyt, ehkä katonrajasta verkon yli. Kaikki poikasetkin näyttivät olevan täysisssä ruumiin ja sielun voimissa, joten Paavon ihastus lienee säilynyt vain platonisella tasolla.

Navetan sisävalut ovat lähes valmiit, kaikki lattiat, makuuosasto, visiiripöydän alusta, lypsyasema, lantakourut ja toimisto. Tällä hetkellä viimeistellään karsinoiden eteen tulevan ruokintapöydän valua ja sen jälkeen pitäisi navetan molempiin päätyihin valaa ulkopuolelle sementtilaatat. Kymppitien puoleinen päätyseinä on tänään koolattu, samoin pihan puoleinen verhoseinän runko on tänään tehty. Toimiston ja lypsyaseman valmiiksi saaminen viekin sitten tovin, mutta ne kai ovat seuraavaksi vuorossa, koska asemaa pitäisi päästä pikapuoliin asentamaan. Onneksi aika monta työvaihetta on ostettu eli tilattu tarvikkeet asennettuina, joten oma kirvesmiesporukka ei joudu kaikkea tekemään. Huomenna pitäisi olla visiiripöydän rehukaukalon asennus ja sen jälkeen päästään tekemään sen yläpuolelle verhoseinän runkoa. Näitä kun tässä luettelee, niin melkeinpä alkaa tuntua mahdottomalta saada navetta käyttökuntoon reilussa kuukaudessa. Varsinainen rakentaminen päästiin aloittamaan vasta elokuun alussa, joten siihen nähden pytinki on noussut hurjaa vauhtia. Viereiset kuvat on otettu eilen ja ylimmästä kuvasta selviää hyvin, että aikaisemmin suht. siisti navetan ympäristö on tällä hetkellä täynnä kaikkea mahdollista tavaraa, navetta suorastaan peittyy niiden taakse. Seuraava kuva on makuuosaston puolelta, johon visiiripöytä tulee oikealle, sitten on kuva karsinarivin alueesta ja toimisto-maitohuonetilasta sekä lypsymontusta. Eiköhän tästä nyt kuitenkin navetta vielä tule, vaikka nyt voi näyttää vähän epätoivoiselta. Edellinen navetta valmistui huomattavasti hitaammin, joten sen puoleen menee tosi hyvin.

Lehmäpuolella on ollut edelleen hiljaista, sillä poikimisia ei ole montaakaan ollut. Yksi ikävä juttu kyllä on ylitse muiden: Velvet kuolla kupsahti kun olimme onnistuneet juottamaan sille pellavat keuhkoihin. Se siitä lehmästä. Tekisi vieläkin mieli hakata päätä seinään, niin paljon harmittaa joka kerta kun asiaa muistelee. Pakko jotenkin psyykata itsensä suunnittelemaan Velvetin kauniin pokerilaisen tyttären Z-Alisian huuhtelua. Onni tosiaankin, että Velvetiltä jäi peräti kaksi kappalein pokerilaisia tyttäriä. Eiköhän se tästä vielä iloksi muutu.

No mutta onhan lehmäpuolella sentään saatu melkoinen jymypaukku – Komålen Stjärnasta tuli EXCELLENTTI !!! Miten meinasikin unohtua tällainen asia. Taidan laittaa Stjärnan kuvan kotisivujen aloituskuvaksi. Edellinen olikin muuten Velvetin ilmeikäs pääkuva, jonka otin elokuisena iltana umpilaitumella. Siirretään se kuva muistojen kansioon (vieressä).

Lokakuun luokituskierros meni kaikin tavoin putkeen meidän lehmien osalta, VG-tuloksia tuli useampia ja loput olivat GP-tuloksia yhtä lukuunottamatta ja sekin oli tosi hyvä G79. Olen päivittänyt pikkuhiljaa lehmien ja nuorenkarjan tiedot ajan tasalle, joten lehmien sivuilta löytyvät uudet luokitustulokset ja tiedossa olevat valmistuneet 305 pv tulokset ym. tiedot. Aika paljon jää kylläkin hoitopaikkojen eläinten tietoja vielä puuttumaan, mutta lisäilen niitä sitä mukaa kun tietoa tippuu.

18.8.2009
Vettä on tullut pari päivää kuin esterin p…stä, mutta ei haittaa, sillä sisällä on riittänyt jännäämistä tipujen kuoriutumista odotellessa. Jo eilisiltana ilmestyi ensimmäiseen munaan pieni särö, aamulla niitä oli jo viidessä ja iltapäivällä kahdeksassa. Munien sisältä kuuluu tarmokasta piipitystä ja juuri äsken luulin , että vähintään tuli on irti, kun Ola tuli tekemään hälytystä, mutta onneksi asiana olikin että eka tipu on kuoriutunut! Vastasyntynyt piti ikuistaa heti. Ja nyt tätä kirjoitettaessa huudetaan olohuoneen puolelta, että toinenkin tipu kuoriutui. Toivottavasti saadaan yön aikana lopuistakin munista tipusia.
Alla vielä lähikuva ”esikoisesta”.

Navetan puolella näyttäisi utaretulehdustilanne rauhoittuneen toistaiseksi. Muuta uutta ei sinne kuulukaan, paitsi että Peikko pahus tekaisi Potterista kuolleen lehmävasikan.

Viime viikolla olin Lillin kanssa Viitasilla satatonnarijuhlissa ja ayrshirehallituksen kokouksessa. Juhlat oli hienosti järjestetty ja paljon oli nähty vaivaa vieraiden viihtyvyyden takaamiseksi. Kuukkeli-baarista ei voi olla kuin kateellinen! Hieno päätös juhlille oli traktorimatkailuvaunulla tehty kierros perinnebiotooppilaitumille. Kotiin palasimme juhlista lahjan kanssa, sillä peräkopissa matkasi Kallion Merjan Lillille antama syntymäpäivälahja, lsk-vasikka Kurhilan Emma. Sekin oli tietysti hienoa tässä reissussa, että pääsimme Lillin enolaan yökylään ja Jussi järjesti jopa autokyydin mennentullen. Kiitos Jussi!

Rakennustyömaalla näytti 17.8. tällaiselta. Miehet aloittivat maitohuoneen ja karjakeittiön sisäseinien harkkojen muurauksen sellaisella vauhdilla että tänään urakka jo tuli valmiiksi. Nyt näyttää tämä osa navetasta huomattavasti tutummalta. Kovin kaukana silti ollaan vielä valmiista navetasta, mutta iltapäivällä käydyn palaverin jälkeen ollaan kaikki osapuolet hyvinkin toiveikkaalla mielellä, että tästä eteenpäin tahti vain kiihtyy työmaalla – kunhan kaikki menee suunnitellusti…

Ja sitten sitä poutasäätä taas, kiitos.

Eilen oli Marttilan kunnan 600-v juhlat mikä sai kuntalaiset liikkeelle ja osallis-tumaan historialliseen kavalkadiin ja Martin kesteihin. Joukolla oli monen muun vapaaehtoisen mukana rooli juhlan kunniaksi valmistellussa näytelmässä, joka eteni aikakausittain. Lopuksi kaikki näyttelijät kutsuttiin lavalle aplodeerat-tavaksi. Vanhat asusteet loivat mukavasti vanhanajan henkeä sekä näytelmään että koko tapahtumaan. Mukava päivä!

Vesi oli järkyttävää vihreää levämassaa.

Sitten viime päivityksen on tullut tehtyä pari hyvin lyhyttä lomareissua, sillä lomitukset oli varattu jo viime vuoden puolella ja oli suorastaan velvollisuus ne hyödyntää. Juuri ennen Farmaria lähdimme Olan kanssa extempore-matkalle Liettuaan Hannun ja Mikon kanssa. Kohteena oli Liettuan ks-asema, josta haettiin täydennystä Yes Sir ET:n siemenvarastoon sekä otettiin mukaan liettualaista ks-poikaa Rannan Sandelsia. Reissussa olimme su-ti ja vietimme aikaa melkoisesti autossa, mutta hyvässä seurassa matka meni mukavasti ja oli kyllä mielenkiintoista nähdä aivan uusia maisemia varsinkin kun sää suosi. Eka yö oltiin Rigan lähellä pienessä, mutta aivan huipputason hotellissa. Rigan lahden rannalla vesi oli järkyttävää vihreää levämassaa, jollaista en ole koskaan ennen nähnyt, uimahalut katosivat saman tien. Sialiaun (= ks-aseman paikkakunta) kaupungissa kävimme shoppailemassa paikallisessa kauppakeskuksessa ja pitäisikö sanoa, että ihan valitettavasti suuret kauppakeskukset näyttävät aivan samanlaisilta kuin Suomessa. Sitä alkuperäisintä Liettuaa olisi löytynyt kai syvemmältä maaseudulta. Ainoa isompi tuliaistuominen liittyy tulevan navetan avajaisiin. Ei sitten ainakaan se hankinta jäänyt viime tippaan.

Myös Farmarissa käytiin pikaisesti, sillä tänä vuonna ei sinne jaksettu lähteä omien eläinten kanssa. Valitettavasti Jouko ei malttanut lähteä mukaan, kun matkakin oli pitkä. Paluumatkalla yövyimme lasten kanssa Ikaalisten kylpylässä, jossa ennen lähtöä ehdimme rauhassa viettää aikaa kylpylässä. Ikaalisista matka jatkui Särkänniemeen, jonne lapset ovat keväästä asti kärttäneet. Tulipahan tuokin taas nähtyä ja pääsin toteamaan, että ei ole Lintsin voittanutta.

Navetalla on tapahtumia nykyään paljon vähemmän kuin ison karjan kanssa ja tällä kertaa nekin vähät edustavat huonoja uutisia. Hartaasti odotettu Prudam x Conn alkiotiineys tuotti komean sonnivasikan, vaikka lehmänen sieltä piti tulla. Kantaja Fiksu on onneksi osoittautunut nimensä veroiseksi mitä lypsyhommeleihin tulee. Se on kiltti lypsettävä ja päässyt tosi nopeasti yli 20 kg päivätuotoksiin. Sitten ne oikein huonot uutiset. Helteiden ja sateiden myötä on lehmille tullut useampi utaretulehdus, joilta on säästytty lähes kokonaan alkuvuosi. Univer sai clebsiellan, mutta tokeni sen verran hyväkuntoiseksi, että saatiin lyötyä umpeenpanolääkkeet sille ja nyt onkin kiinnostavaa nähdä tuleeko siitä vielä lypsäjä syyskuisen poikimisen jälkeen. Seuraava potilas oli Ringa, joka juuri oli tullut 50-tonnariksi. Clebsiella sillekin ja utare täysin caput. Utareen pohjaan tuli kolmen kämmenen kokoinen sinelmä, josta saattoikin jo vetää johtopäätöksen, että lehmän ura loppui siihen. Ringakin kyllä parani lääkityksellä hyvinkin reippaaksi, mutta yhtään kertaa sairastumisen jälkeen ei ”maitoa” saatu edes litraa lypsykertaa kohti. Tätä tautipesäkettä ei haluttu pitää muonavahvuudessa edes varoaikojen pituista aikaa, vaan päädyttiin laittamaan lehmä Honkajoelle. Ringa lopetettiin vasta juuri ennen auton tuloa. Kyllähän tuollaisen kuusi kertaa poikineen mammastin poistaminen ottaa vähän tavallista kovemmalle, mutta pakko mikä pakko. Ringan jälkeen vuorossa oli suokki Virvatuli, mutta sille tuli vain normaali lievä utaretulehdus, joka parani todella nopeasti tuubikuurilla. Alkaa ihan hirvittää montako uutta potilasta vielä tulee, näille kosteille ilmoille ei oikein voi mitään eikä lehmille ole tarjota muuta paikkaa kuin se missä ne ovat huhtikuusta asti majailleet. Pitäisikö alkaa toivoa pakkasia…?

21.7.2009
Kaiken tulipalon jälkiselvittelyn ja rakentamiseen liittyvän lisäpuuhan ohella on elämä jatkunut kutakuinkin normaalisti. Tämä tarkoittaa sitä, että osallistuimme suunnitelmien mukaan Haapajärvellä pidettyyn Ayrshiren vuosinäyttelyyn, vaikka matkaa oli paljon eikä oikein osattu päättää ketä sinne asti lähdettäisiin viemään. Lomitushommat kotosalla järjestyivät hienosti ja siksi olikin helppo suunnata auton nokka kohti pohjoista. Mukana olivat Lilli ja Linda, sillä Ola suoritti samaan aikaan rippikoulun viimeistä leiriviikkoa. Lehmistä lähti lopulta mukaan vain yksi eli Viennetta, joka nappasi koko potin ollen vuosinäyttelyn Grand Champion, – ensimmäinen meille tullut tällainen titteli! Ylin kuva on lähinnä ”tästä kaikki alkoi” -kuva eli jouduin palkintojenjakoavustajaksi juuri siihen lehmäluokkaan, jossa Viennetta otti ykkössijan. Oli hauska tehtävä onnitella Viennettaa esittänyttä Chris Studeria hienosta saavutuksesta. Viennetta palkittiin ennen championkehää parhaasta utareesta ja samoin Progeny of dam -luokan voitto tuli parille Viennetta ja Yosetti lähinnä Viennetan ansiosta. Onnittelut lähtivät heti molempien emälle Rosetille. Championkehä oli jännittävä, sillä siellä oli useampi todella vahvoilla oleva lehmä ja olinkin aivan onnesta soikeana, kun tuomari lopulta läpsäytti Viennetan voittajaksi. Ei voi mitään, mutta voittaminen tuntuu aina hienolta, onhan se jonkinlainen palkinto vuosien työstä.

Haapajärven ayrshirenäyttely päättyi yllättäen Hymy-lehden toimittajien valitseman ”lehdistön ihannetytön” kruunaamiseen arvokkaalla tiimarikruunulla.

Haapajärven ayrshirenäyttely päättyi yllättäen Hymy-lehden toimittajien valitseman ”lehdistön ihannetytön” kruunaamiseen arvokkaalla tiimarikruunulla. Samalla Viennetasta leivottiin uusi valtakunnan tissimissi, joka pääsi peräti Hymy-lehden kanteen. Arvelenpa, että Hymyn irtonumeroita on myyty jokunen ylimääräinen ainakin siitä päätellen, että monet lehmäihmiset ovat olleet hyvin perehtyneitä lehdessä olleeseen lehmäaiheiseen parin aukeaman juttuun. Onhan se aina mukavaa, jos lehmät pääsevät julkisuuteen positiivisessa mielessä.
Hiehomme pärjäsivät myös oikein hyvin luokissaan, vaikka vain Assi-Regan otti luokkavoiton. Sale of Stars -huutokaupassa meiltä oli myynnissä 2 hiehoa (J.Ange-Lisa ja J.Ahkera-Lisa). Molemmat menivät kaupaksi ja hintataso koko huutokaupassa oli hyvä.
Minä lähdin näyttelystä kotiin jo lauantaina valmistautumaan Olan rippijuhliin, mutta Linda ja Lilli jäivät vielä sunnuntaiksi, jolloin oli vuorossa junnukilpailu. Lilli menestyi hyvin saavuttaen luokkavoiton Joukolan Alman kanssa ja ollen vielä Junior Handler varachampion. Sen jälkeen olikin tyttöjen mukava lähteä kotimatkalle.

Heti Haapajärven näyttelyn jälkeen alkoivat Ammujaisten valmistelut toden teolla. Oma perinteikäs näyttelymme järjestettiin 10.7. ja sitä ennen pidettiin vielä kahden päivän korkean paikan leiri junnuille. Opettajiksi ja tuomareiksi olimme saaneet Campbell ja Chadam McOuatin Kanadasta. Meiltä oli näyttelyssä eläimiä peräti 9 kpl, joten klippausta, pesua ja hoitamista riitti. Onneksi lapsista on jo iso apu ja osaavat jo paljon tehdä myös oma-aloitteisesti.

Viereisissä kuvissa näkyy hyvin kuinka erilainen on junnuilla tunnelma kehän ulkopuolella, jossa hymy on herkässä, mutta kehässä ilme on hyvinkin keskittynyt. Lilli kilpaili taas Alman kanssa ja tuloksena 4. sija omassa luokassaan. Lillin kommenttien mukaan Alma heittäytyi hieman itsepäiseksi, joten aivan parasta menestystä ei voinutkaan odottaa.

Joukolan Andalucia käyttäytyi kehässä rauhallisesti ja Ola tuli samoin kuin Lilli neljänneksi luokassaan.

Ayrshirerodun Senior Championiksi valittiin Vohveli

Ammujaiset menivät osaltamme niin hienosti kuin vain mahdollista. Kuvassa oleva unelias lehmäjoukkue nimittäin toi ayrshireiden voiton kotiin. Velvet oli ensikkoluokan ykkönen, Vohveli kaksi kertaa poikineiden ykkönen ja Viennetta saman luokan kakkonen. Jokaisen lehmäluokan kaksi parasta pääsi championkehään ja siellä ayrshirerodun Senior Championiksi valittiin Vohveli, varachampioniksi Viennetta ja honorable mentioniksi Velvet. Aivan uskomatonta! Tässä kuvassa tittelit on juuri jaettu ja pääsimme poseeraamaan tuomarin, kehäavustajan ja eläintemme esittäjien kanssa. Upea hetki ja haluamme vielä kerran kiittää kaikkia teitä, jotka autoitte eläintemme esittämisessä. Ilman ammattitaitoisia apuvoimia ei eläimiä edes saataisi kehään näytille. KIITOS TEILLE!

Aivan Ammujaisten päätteeksi oli vuorossa karjakilpailu. Olen monta vuotta haaveillut, että joskus olisi 3 sellaista lehmää, joiden kanssa voisi osallistua karjakilpailuun. Tähän asti mukana on ollut aina vähintään yksi hieho ja eihän se ryhmä silloin miltään näytä. No nytpä toteutui tämäkin haave ja saimme ryhmässämme esitellä ensimmäistä kertaa kolme lehmää. Ja voittohan siitä napsahti. Nähtävästi joidenkin mielestä voittajalle kuuluu kylmä kylpy ja kun meikäläistä ylipainoista ei pystytty kantamaan mihinkään vesiastiaan, niin eräät hyväkkäät päättivät hoitaa homman kolmella ämpärillisellä kylmää vettä. Mutta eipä hätiä, tässä on kuvamateriaalia todisteeksi ketkä olivat asian takana! Vapiskaa syylliset, asia ei jää tähän!!!

Kissaosastolla on taas kerran nähty kuinka elämässä on jatkuvuutta. Tulipalon yhteydessä kadonnutta Viirua ei ole löytynyt, ei edes navetan raunioista, joten kaipa se päätti vaihtaa vaarattomampaan ympäristöön. Mutta eivät kissat tähän näytä loppuvan. Touko-kesäkuun vaihteessa sekä Unna että Honey ja jopa Hannankin kissa tekivät pennut. Unna omi kätevästi koko pesueen itselleen ja on nyt hoidellut 10 pennun laumaa kokenein ottein. Lilli kantaa kisuille kaupan ruokaa järkyttävät määrät ja huolehtii kaikin tavoin kissalauman viihtyvyydestä. Milloin ovat kissat ulkoilemassa tarhassa, milloin kantokopassa jossain muualla, kuppeja ja kissojen tyynyjä, vilttejä ym. pestään päivittäin. Lilli on juuri nyt parin päivän serkkulavierailulla ja kotiin jääville annettiin A4-kokoa oleva ohjelappu siitä mitä kaikkea kissanpennuille pitää antaa tai tehdä ja kuinka monta kertaa päivässä. On jouduttu oikein jakamaan kissanhoitovuorot… Edellä olevat kuvat on Linda ottanut uudella kamerallaan, joka hankittiin eilisellä shoppailureissulla. Kyllä kissanpennut voivat olla söpöjä! Mainostetaan nyt vielä, että kivoja kisuja olisi vapaana 5 kpl, jos jollakin olisi tarvetta. Värivalikoimaa löytyy.

Näyttelyiden lisäksi on alkukesään mahtunut monenlaista. Rakennustyömaalla ei ole tapahtunut montaakaan näkyvää asiaa, vaikka tarvikehankintoja on tehty ja esim. verhoseinistä ja hormeista alkaen tavaraa on jo saapunut tontille. Rakennuksen kaaret ja kattoelementit ovat työn alla ja kunhan ne ovat valmiit, saadaan ne pystyyn ja paikoilleen nopeasti. Uuden lämpökeskuksen lämpökanaalit on jo maan alla ja maa-alue tiivistettynä. Lantakoneeksi päädyimme hankkimaan amerikkalaisen Patzin, jonka toimitusta päästäneen lähiaikoina pakkaamaan Atlantin tuolla puolen. Itseäni huolestuttaa eniten se, että lattian valu näyttää viivästyvän. Se on varmaankin kaikkein isotöisin ja vaativin osa-alue, joten aikaakin siihen tulee kulumaan. En halua edes ajatella mitä sitten tehdään kun on loka-marraskuu tai vielä myöhempi ja lehmät lypsetään edelleen vanhassa navetassa eikä laitumella olevalle nuorelle karjalle ole tilaa…painajaisiahan tuosta voisi saada. Toivottavasti nyt pian on jotain isompaa näkyvää valmiina jolloin voitaisiin olettaa, että rakennus on käyttövalmiina loppuvuodesta.

Kesäkuun luokituskierros oli hieman lyhyempi kuin maaliskuinen, mutta useampi päivä siinä silti meni. Edelleenkin luokitus on yksi mielenkiintoisimpia aluevaltauksia, joissa olen saanut olla mukana. Lilli lähti mukaan reissun päälle, sillä kävimme tervehtimässä luokituksen merkeissä kevään Kanadan matkalaisia. Olipa kiva tavata teitä tuttuja, luokituskierros tuntui ihan lomareissulta. Mutta jännittävin osuus odotti lopulta täällä kotona eli omien lehmien luokitukset. Tällä kertaa saatiinkin sitten sellaiset pojot lehmille, että oksat pois. Ihan jokusta olin ajatellut uudestaan luokitettavaksi, mutta lopulta navettaan otetuista toistakymmentä luokitettiin uudestaan. Huippupisteitä minun mittapuuni mukaan saivat KM Stjärna VG89, Tilli VG88, Viennetta VG87, Vohveli ja Tometta VG86 sekä Ulma VG85. Vielä seuraavana aamuna ajattelin, että olikohan kaikki vain unta ja piti vielä uudestaan käydä hypistelemässä luokituslomakkeita. Totta se oli ja nyt on uudet luokitustulokset kirjattu jokaisen lehmän kohdalle.
Oho miten pitkä päivitys tästä lopulta tuli, kun kuviakin oli niin paljon. Jospa jatkossa saisin aikaiseksi kirjoittaa vähän lyhyemmin, mutta vastaavasti useammin kuulumisiamme, jotta eivät mahdolliset lukijat aivan pitkästyisi.

Palokunnan saapuminen tuntui kestävän ikuisuuden, vaikka oikeasti aikaa taisi mennä vain 15-20 minuuttia. Oli niin tai näin, joka tapauksessa mitään ei ollut enää pelastettavissa, vaan palomiesten tehtävänä oli vain sammuttaa tuli nopeasti ja estää palon leviäminen ympäristöön.

Palosta aiheutui niin valtavasti savua, että näkyvyys oli hetkittäin nollassa. Hassu juttu muuten, että Joukolan Ayrshiren tilakyltti säilyi vahingoittumattomana, vaikka sen taustana ollut seinä paloi humisten. Kyltti kyllä meni säpäleiksi, kun se myöhemmin irrotettiin, mutta tanakasti se kuitenkin oli paikoillaan loppuun asti.

Lyhyessä ajassa pihapiirimme oli täyttynyt eri kuntien paloautoista, palomiehistä, poliiseista, vakuutusyhtiön ihmisistä ja ilmeisesti jokusesta paparazzista, sillä sekä lehtiin että nettiin ilmestyi nopeasti kuvia ilmiliekeissä olevasta navetasta.

Mutta se mikä meidät yllätti kaikkein eniten, oli suuri ystävien ja tuttavien joukko, joka saapui jo aamun tunteina auttamaan meitä eläinten hoidossa ja uudelleen sijoittelussa. Alta aikayksikön oli lehmille järjestynyt sijaiskodit ja myös eläinautojen kuljettajat oli saatu liikkeelle niin, että jo puolen päivän jälkeen ensimmäiset olivat meillä. En vieläkään käsitä kuinka on mahdollista, että ihmiset saapuvat vapaaehtoisina, pyhäpäivän aamuna, lyhyellä varoitusajalla, auttamaan. Jopa meijerin henkilöt olivat talviteloilta herätetyn lypsykontin kanssa meillä jo aamupäivällä! Apuun rientäneet osasivat myös tuoda mukanaan kaikkea tarpeellista, jotta saatiin vasikat juotettua ja lehmien lypsy alkuun. Eikä varmasti vähäisimpänä ollut Mikon valtava ruokavarasto, joka muutti Lopelta keittiöömme ja Mikon tarjoilemana piti huolen siitä, että talkooväki sai syödäkseen todellisia herkkuruokia pitkin päivää. Suuri kiitos teille kaikille avustanne, ilman emme olisi pärjänneet!

Makuuosasto on nyt tämän näköinen. Lypsyaseman seinät näkyvät edessä ja ketjupöytä oikealla.

Lyhyt lantakäytävä on kuin Venetsian kanaali, täynnä vettä ja jotakin muutakin.

Heinäliiterin pääty. Apevaunu jäi pelastamatta, sillä siinä vaiheessa kun viimeiset vasikat oli saatu ovesta ulos, alkoi apevaunun takana oleva seinä jo palaa eikä olisi mitenkään ollut mahdollista enää hakea ensin traktoria ja sitten kytkeä vaunua siihen ulos hinaamista varten.

Lehmät toimivat yllättävän hyvin lypsy-asemalla heti ensimmäisestä lypsystä alkaen. Suunnitelmissa on kuitenkin laittaa vanhaan navettaan putkilypsysysteemit, sillä konttiasemaa emme voi pitää loputtomiin itsellämme ja toisaalta ulkona lypsy ei houkuttele suuremmin sade- tai pakkaskeleillä. Eikä taitaisi kontti toimiakaan pakkasella. Irtoaidoista saatiin nopeasti rakennettua lehmille odotustila ja muut kulkureitit lypsyä varten.

Urakka edistyy nopeasti, tämä kuva on tiistailta 28.4.

Ja näin pitkälle on purku edennyt vappuaattoon 30.4. mennessä. Itse asiassa blondin on hieman vaikea ymmärtää miten rakennuksen purkaminen käy näin nopeasti, kun sitä sentään rakennettiin toista vuotta…

Kotiin jääneet lehmät ovat nopeasti tottuneet uuteen ”pihattoonsa”. No mikäs näillä keleillä on lepäillessä olkikasassa. Ruokinta on pysynyt samana, sillä saimme lainaksi apevaunun ja rehu jaetaan ulkotarhan pöydälle. Väkirehua lehmät saavat jonkin verran lypsyn aikana, silti tuotostaso varmaankin jonkin verran putoaa, mutta souvot, pääasia, että saamme edelleen hoitaa näitä mukavia lehmärouvia.

Laitetaanpa tähän vielä vähän lehmäasiaa.Tulipalon jälkeen tosiaankin suurin osa lehmistä lähti hoitopaikkoihin ja 3 lehmää myytiin saman tien eloon, sillä näistä oli jo aikaisemmin hierottu kauppaa. Meille jäi reilut parikymmentä lehmää lypsettäväksi. Valikoin itselle jäävät vähän eri perustein; ensiksi tietysti ne tärkeimmät, sitten vastapoikineet ja vanhimmat, isoimmat (jotka eivät ehkä sopeutuisi parteen), ihan kohta umpeen menevät, yksi huonosorkkainen musta ja sellaiset, jotka olivat liian lopputiineydessä kuljetusta ajatellen. Meille jääneet lehmät ovat: Palmu, Ringa, Ulma, Rooma, Senssi, Suosikki, Peikko, Univer, Unikukka, Useful, Virvatuli, Vautsi, Viennetta, Velvet, Ripsa, Vohveli, Vaavikki, Sumina, Tilli, Rosetti, Sireeni, Uranium, Tometta ja KM Stjärna. Kolme noista edellä mainituista on jo laitettu umpeen.

Yanni-Lisa järjesti meille jonkinmoisen yllätyksen poikimalla yli kuukauden aikaisemmin kuin oli arveltu. Määrä oli vasta 25.5. mutta jo 23.4. hieho pyöräytti täysiaikaisen oloisen lehmävasikan laitumelle. Kyseessä oli sonnitiineys, joten ei ole ihme, vaikka arvio poikimapäivästä vähän heittikin. Yanni-Lisasta näyttää tulevan tosi mukava lehmä ja pitänee raportoida kun saadaan ekat mittalypsytulokset valmiiksi. Virvatuli teki vähän samansuuntaisen tempun kuin Yanni-Lisa, sillä sen oli määrä poikia 12.5. ja pirteä sonnivasikka kipitteli laitumella jo 1.5. Kaikki meni Virvatulen osalta muuten oikein mainiosti, mutta sille jäi ihan liian lyhyt ummessaoloaika, hyvä jos 4 vk ehti olla ummessa. Toivottavasti se silti jaksaa alkaa lypsää taas. Muita tulipalon jälkeen poikineita ovat Uranium (lehmävasikka), Rooma (lehmäkaksoset), Viennetta (sonni) ja KM Stjärna (lehmävasikka). Pikkuporukkaa on taas juotossa 13 kpl, mutta mukavaahan juottohomma on, kun vanhalle navetalle on asennettu lämminvesisysteemit ja lisäksi käytössä on uusi maidonlämmitin. Pikkuhiljaa saadaan näköjään toiminnan keskipiste siirrettyä vanhalle navetalle ja arkirutiinit pyörimään.

Huomenna alkaa navetan muutosten suunnittelu asiantuntijan avustuksella. Saa nähdä minkälaiseen ratkaisuun päädymme. Vakuutusyhtiön asettama aikataulu ei anna mahdollisuuksia kovin suurille muutoksille, mutta silti joitain uudistuksia täytyy tehdä.

Tadaa – tässä se on vihdoinkin!

12.4.2009
Nii-in, uskomatonta mutta totta. Pitkäaikainen haaveeni oikeasta hautomakoneesta sai täyttymyksensä ja tuo kyseinen härveli nököttää nyt toimintavalmiina työhuoneessa. Tämä keltainen kaunotar on myyntiesitteen mukaan ”markkinoiden hienostunein” hautomakone, minkä ilahtuneena pistin merkille. Ainoa pikku takapakki tulevalle haudontaprojektille on talven aikana kanalasta menetetty kukko, joka kuolla kupsahti vanhuuteen. Neitseellisistä munista on tunnetusti aika vaikea saada aikaiseksi poikasia, mutta onneksi apua on tulossa Lopen suunnalta, josta odotellaan kukollisten munien lähetystä. Ja sitten jos hyvin käy, niin ensi kesänä kanalassa tepastelee joukkio Joukolan Tipuja.

25.3. yllätti -19 asteen pakkasella. Sää muuttui tosi nopeasti kirkkaaksi pakkasilmaksi. Oli virkistävää huomata kuinka valoisiksi aamut jo olivat muuttuneet talven pimeyden jälkeen.

Ja jälleen säässä tapahtui muutos yön aikana. Tämä kuva on otettu 26.3. aamunavetalle kävellessä. Ilma oli selvästi lauhtunut ja metsä kadonnut usvan peittoon. Huomattavan keväinen tuoksu ilmassa kosteudesta johtuen.

Tämä kuva on tältä päivältä (12.4.). Pihapiiri on ollut kauheaa kuravellirapakkoa, mutta nyt se on alkanut osoittaa ensimmäisiä kuivamisen merkkejä. Lehmiä ei ole voitu enää päästää pellolle, vaan ne saavat haistella kevään tuoksuja pelkästään jaloittelutarhassa. Tyytyväisinä ne pakkautuvat tarhan päätyyn ja haistelevat kuonot pystyssä tuulta. Välillä olen huolestunut siitä, että ne unohtavat käydä syömässä, kun tuntuvat vain seistä kököttävän tarhassa mitään tekemättä. Kai se sitten vain on niiden mielestä hauskaa. Lantalan joutoporukka on ryhtynyt makailemaan ulkosalla aina kun on aurinkoista. Näyttävät nekin nauttivan kevätauringon lämmöstä. Ja näkyväthän nuo jo käyvän pellonkin puolella.

Tässä kuvassa on navetan lujahermoisin ja parhaalla ruokahalulla varustettu kisu, Antero. Mielestäni Kiwa tungettelee törkeällä tavalla toisen ruokaillessa, mutta Anteropa ei anna asian häiritä. Jos kerran jotain syötäväksi / juotavaksi on asetettu tarjolle, niin tämä (ent.) poika vetää sen napaansa, vaikka ympärillä olisi kiinteästi tuijottavia tai kuononsa joka paikkaan tunkevia bordercollieita enemmänkin. Anteron vyötärönympärys on alkanut levitä huolestuttavasti, vaikka ikää herralla on vasta noin yksi vuosi. Mutta kaikesta huolimatta Antero on yksinkertaisesti valloittava kissapersoona!

Lehmät ovat pääosin olleet edelleen hyvin terveitä, mutta juuri nyt viimeisen viikon aikana on jouduttu turvautumaan sekä eläinlääkäriin että lääkkeisiin. Raiku poiki 1.4. ja kaikki meni aluksi mukavasti – ei halvauksia, ei mitään ongelmia – mutta 5 päivän kuluttua poikimisesta alkoi syönti takuta ja Raiku menetti nopeasti maitonsa. Maanantai-iltana oli pakko pyytää päivystävä lääkäri sekä Sireenille että Raikulle. Sireeni kaatui lypsyasemalle tullessaan ja olin varma, että sillä on alkava halvaus, mutta eläinlääkärin tullessa ei lehmä enää vaikuttanutkaan kipeältä. Ehkä se sai jotain apua heti antamastamme Bovicalcista ja magnesiumista. Raiku sen sijaan oli hieman kuumeinen ja tosi huonon ja pörröisen näköinen. Eläinlääkäri totesi pientä kilinää juoksutusmahassa ja lehmää lääkittiin ja letkutettiin. Vielä seuraava päivä sinnikkäästi yritettiin saada Raikua kuntoon pellavansiemenjuotolla, mutta keskiviikkona oli taas pakko ottaa lääkäri. Onneksi löytyi eläinlääkäri, joka suostui leikkaamaan lehmän, sillä juoksutusmahahan siellä vaivasi. Ihme juttu sinänsä, sillä Raikulta on leikattu juoksutusmaha 2 vuotta sitten kolmannen poikimisen jälkeen, eikä sama vaiva silloin kovin usein uusiudu. No, onneksi näitä juoksutusmaha-leikkauksia ei ole paljoa ollut, edellinen kerta oli juuri tuo parin vuoden takainen saman potilaan leikkaus. Raiku ei vielä ole ihan ennallaan, mutta sen verran hyvin operaatio auttoi, että ennen kuin eläinlääkäri oli ehtinyt poistua pihasta, alkoi Raiku jo syödä heinää, vaikka oli vielä rauhoituksesta nuupeana. Toivotaan nyt, että se kuntoutuu yhtä hyvin kuin viimeksi, jolloin lypsykausi oli ihan normaali huolimatta alkuvaikeuksista. Sireenille sen sijaan ei kuulu edes näin hyvää. Se sai utaretulehduksen toissailtana ja sille oli pakko aloittaa lääkitys heti, sillä vointi oli sen verran huono. Tänä aamuna Sireeni ei päässyt heti ylös karsinassa, joten tilanne näytti huolestuttavalta, vaikka lehmä märehtikin ja myös söi eteen kannettua rehua. Onneksi Sireeni sentään myöhemmin nousi ja sairas neljännes saatiin lypsettyä ja lääkittyä. Muuta lypsettävää ei sitten ollutkaan, on sen verran vähiin maidot menneet. Nyt on peukut pystyssä, että lääkkeet purevat ja tämäkin lehmä vielä saadaan kuntoon. Jotenkin vain on hieman pessimistinen tunnelma, sillä Sireeniltä lääkittiin jo tammikuussa yksi utaretulehdus, kun se teki poikimisensa jälkeen samaa että ei noussut kunnolla ylös, vaikka ei halvausta ollutkaan ja sai karsinassa maatessaan utaretulehduksen. Outoa on kyllä se, että tämän väliajan Sireeni on ollut teräkunnossa, herunut 45 kg paikkeille ja ollut kaikin puolin elinvoimaisen oloinen. Nyt sitten ihan yllättäen taas samoja oireita kuin alkuvuodesta. Ei lupaa hyvää.

Helmi-maaliskuulle sattui paljon erilaista ayrshirepuuhaa. Työllistävimpänä tietysti lehden teko, mutta toisaalta se on niiiiiin mielenkiintoista, että työn sitovuus unohtuu heti kun uusi lehti on kädessä. Lehden teon kanssa päällekäin meni taas luokituskierroksen järjestely, mutta sekin sujui kuin rasvattu hyvien kuskien ansiosta. Tuloksiltaan kierros oli uskomattoman hyvä, paras tähänastisista, jonka myös Yves innostuneesti pisti merkille. Meille Yves tuli vasta kierroksen toiseksi viimeisenä päivänä ja oli yhden yön. Omat luokitukset menivät todella hyvin eikä yksikään eläin ollut alle G70 ja GP-tuloksia tuli useita, samoin aika monta nousijaa löytyi. Mitään superpisteitä ei kukaan saanut, mutta itseä ilahduttaa ja käytännössä lypsäessä jo huomaakin eläinaineksen tasaisuuden lisääntymisen. Nuorissa lehmissä ei ole yhtään täyttä pommia ja omaan käteen oikeinkin mukavia lypsettäviä ovat myös nuo G70-75 pisteen lehmät. Eikähän sitä koskaan tiedä, vaikka joku niistä vielä parantaisi pisteitään. Pikkuhiljaa sitä alkaa ymmärtää, että tosi moni ensikko parantaa tulostaan, joten huonommistakaan pisteistä ei kannata olla pettynyt. Kysytään vain kärsivällisyyttä odottaa nuoren eläimen kehittymistä.

Ensi viikon keskiviikkona olemme lähdössä Lillin kanssa Kanadaan ja viikon kuluttua on paluu. Ennen matkaa on vielä vaikka mitä järjesteltävää ja pahoin pelkään, että se tuttu viime hetken paniikki saadaan taas aikaan. Matkakuumetta alkaa kyllä jo olla ilmassa ja on tosi kiva lähteä reissuun katsomaan hienoa näyttelyä ja sekä uusia että entuudestaan tuttuja tiloja. Onhan edellisestä St-Hyacinthen reissusta sentään ”jo” 2 vuotta aikaa…

Kirjoitinkin jo foorumiin, että tuli sitten pääsiäisen kunniaksi vaihdettua jouluverhot keväisempään mallistoon. Mikä mahtaa olla syynä, että nuo jouluverhot jotenkin vaan jämähtävät keittiön ikkunoihin joka ikinen vuosi? Nyt tuli kyllä tehtyä uusi ennätys, sillä ihan pääsiäiseen asti ei sentään ole aikaisemmin mennyt verhojen vaihdon kanssa. Koko keittiö muuttui valoisammaksi kertaheitolla. Muuten on pääsiäisemme sujunut perheen kesken pääsiäisateriasta, mämmistä ja suklaamunista nauttien. Vielä huomispäivä on tätä mukavaa leppoisaa aikaa, mutta tiistaina alkaa kiireet pakkaamisen ja muiden hommien kanssa. Mm. kirvesmiehet tulevat navetalle asentamaan lypsyasemalle uutta porttia. Vanha on sen verran omatekemä viritys, että työ ei ole ihan yksinkertainen, vaan rautaa pitää poistaa ja pultata uutta tilalle, että saadaan jotakin, mihin uusi portti kiinnitetään. Viime viikolla miehet vaihtoivat jo 3 muuta porttia ja lypsyaseman ulosmenopuoli onkin pelannut hienosti sen jälkeen.

Oikein hyvää ja aurinkoista pääsiäisen jatkoa kaikille!

4.2.2009
Joulu, vuodenvaihde ja tammikuukin siinä mukana hurahtivat niin ettei huomannutkaan. Vuoden synkimmät päivät ovat onnellisesti takana ja nyt kun lopultakin on saatu (toivottavasti pitkään) pysyvä lumipeite maahan, niin päiväsaikaan on jo mukavan valoisaa eikä illan pimeys iske enää ihan yhtä aikaisin. Tammikuun 17. päivä pidetyt nautatupperit onnistuivat talonväen näkökulmasta hyvin. Olin yllättäynyt kuinka paljon ja kuinka kaukaa ihmisiä oli lähtenyt pakkaspäivänä liikkeelle, kaukaisimmat vieraat olivat peräti Pohjois-Karjalasta ja Oulun seudulta. Oli todella hauska rupatella kaikkien teidän kanssanne ja vaihtaa kuulumisia. Muutamaa päivää ennen tuppereita lisäsin myyntilistalle vielä useita eläimiä, jotta valikoimaa olisi enemmän. Kaikki ei suinkaan mennyt kaupaksi, mutta riittävästi, joten nyt ei ole enää ihan niin tupaten täyttä. Myydyiksi tuli 4 lehmää, 2 sonnia, 2 nuorta hiehoa ja 2 pikkuvasikkaa. Toivottavasti nämä kaikki tulevat menestymään uusissa kodeissaan. Kiitokset kaikille kävijöille siitä, että tulitte käymään, kiitokset HH:n markkinamiehille, jotka pitivät onnistuneesti bisnespuolta esillä ja erityiskiitokset Erjalle, joka hoiteli Suomen Rehun sponssaamaa tarjoilua antaumuksella!

Yksi juttu pitää tässä yhteydessä oikaista. Huomasin nimittäin jonkun harmillisesti laittaneen Facebookiin väärän tiedon, että tupperit olisivat Ayrshirekasvattajien tilaisuus. Tupperien yhteydessä ei Ayrshirekasvattajista ole missään ollut mainintaa, joten en käsitä mistä väärinkäsitys on voinut syntyä. Tupperit olivat siis ihan pelkästään meidän tilan yksityinen tilaisuus, johon HH Embryo tuli mukaan. Minä olen sen verran tumpelo Facebookin kanssa, että en sinne osannut oikaisua laittaa, joten tulkoon tämä nyt vähän jälkijunassa korjatuksi.

Tein jonkinlaista yhteenvetoa viime vuodesta karjan osalta ja itse asiassa tänään tuli jo postissa virallinen vuosiraporttikin. Ensimmäistä kertaa vuosiin jäi keskituotos alle 10 000 kg:n. Tuotos 69,2 lehmällä 9763 – 4,14 – 3,50 ja solut 119. Tuotoksen alenemisesta syytän pääasiassa siirtymistä aperuokintaan. Jostain syystä suurin osa lehmistä pudotti maitoaan selvästi rehustuksen vaihtuessa viime maaliskuun alussa ja tämän seurauksena turhan monille tuli ylipitkiä ummessaolokausia. Tästä pienestä tuotoksen alenemisesta huolimatta olen ollut tosi tyytyväinen appeeseen ja varsinkin nyt kun se syksymmällä onnistuttiin saamaan pelittämään selvästi paremmin kuin keväällä ja kesällä. Aperuokinta näyttää olevan lehmien terveydelle hyvä vaihtoehto ja varsinkin poikimisen jälkeen tämä käy ilmi. Meillä eivät lehmät ole koskaan olleet niin terveitä kuin viime vuonna, ja siitä johtuen olemme voineet myydä eloon ennätysmäärän eläimiä, laskujeni mukaan myimme 21 lehmää ja 25 nuorta eläintä! Teuraaksi meni viime vuonna vain 4 eläintä eikä niistäkään kukaan pillit vinkuen, vaan ihan normipoistoina. Ja silti lehmiä on vähintäänkin riittävästi edelleen. Kantavia hiehoja ei ole montaa myyty, koska hyvin monet niistä ovat olleet, ja ovat jatkossakin, tiineinä alkioista, joten ne on ”pakko” itse poijittaa. Olen ennemmin myynyt nuoria lehmiä poikimisen jälkeen. Onhan noissa myydyissä lehmissä myös useita halpiksia, lähinnä poikimisen siirtymisen vuoksi myyntiin valikoituja. Vuosiraportissa näkyy keskipoikimakerta nousseen jo siedettävään 2,44:ään (alue 2,27) ja tähän odotan parannusta lisää, sillä nyt näyttäisivät kaikki 4 kertaa poikineet ja vanhemmat olevan sen näköisiä, että niitä ei tarvitse ainakaan rakenteen pettämisen vuoksi pikaisesti poistaa. Mutta riittäähän niitä poiston syitä muitakin. Lisää lukuja vuosiraportista: poikimaväli keskimäärin 415 pv ja alue 416 pv (!), lepokausi 91 pv (alue 100 pv), siemennyskausi 28 pv (alue 30 pv), siemennyksiä per poikiminen 1,54 (alue 1,86), ummessaolokausi 64 pv (alue 64 pv). Ihmettelen kovasti kuinka on mahdollista, että näillä meidän ummessaoloilla ja poikimisten siirtymisillä ollaan vielä 1 pv alle alueen poikimavälin keskiarvon ja ummessaolokausikin on tismalleen sama? Ei ole mennyt hyvin kai muillakaan… Yksi mainitsemisen arvoinen asia on lehmä- ja sonnivasikoiden suhde: raportin mukaan lehmävasikoita on syntynyt 55 ja sonnivasikoita 25. Mukana taitavat olla myös kuolleena syntyneet (mm. yksi kaksosvasikka ja pari ennenaikaisena syntynyttä), jotka omista epävirallisista laskelmistani puuttuivat. Tällaista lehmävasikkavuotta ei ole ennen koettu, vaikka O-vuonna lehmäsiä kyllä syntyi myös selvästi yli puolet vasikoista. Eli yhteenvetona tuotosta lukuun ottamatta olen oikein tyytyväinen viime vuoteen. Lehmien kanssa on ollut helppo työskennellä, kun ei ole tarvinnut vahdata tankkimaidon soluja tai hoidella rouvia ylettömästi minkään muunkaan syyn vuoksi. Paljon lehmävasikoita ja terveyttä lehmille myös vuonna 2009, kiitos!

Jatkoksi sopiikin sitten vähän tilastotietoja tammikuulta. Poikimisia on ollut 8 kpl, joista on saatu karsinoiden täytteeksi 6 sonnia ja 3 lehmävasikkaa Rilliputin tehtyä lehmäkaksoset. Ei hyvältä näytä alkuvuosi lehmävasikoiden osalta. Myös kaikki viimeisimmät alkiotiineydet ovat tuottaneet sonnipojan. Ei hyvä tämäkään. Mutta se mikä on ollut vallan erinomaista on, että maitotankki täyttyy yli äyräidensä. Olemme joutuneet ottamaan käyttöön 400 litran pikkutankin, vaikka isoon neljätonniseen tankkiin menee noin 4200 litraa maitoa. Koskaan aikaisemmin ei iso tankki ole tullut täyteen eikä edes 4000 litraa ole mennyt rikki. Nyt sitä voidaan hetki leikkiä robottitilallista, sillä ropsalla kuuluu tulevan tasaisesti yli 2000 litran päivätuotosta, joka meidän karjalla on tuntunut olevan saavuttamattomissa. Tuntuu kyllä ihan mukavalta lähettää maitoa meijeriin ennätysmääriä. No, meillä varmaan käy kevään korvalla kuten aikaisempinakin vuosina, että tuotos alenee, kun kevät- ja kesäpoikivat alkavat mennä umpeen. Tällä hetkellä lehmiä on ummessa vain 7 kpl, kolme kyllä jo odottelee vuoroaan, mutta niiden tilalle saadaan toivottavasti hyviä maitoa tuottavia lehmiä seuraavista helmikuun poikijoista.

Viime viikonloppuna teimme lasten kanssa hauskan sukulaisvisiitin Helsinkiin serkkutyttöjen synttäreille. Päivän päätteeksi ehdittiin sopia, että kaupunkilaisserkut tulisivat vastavierailulle meille hiihtolomaviikolla. Tämä suunnitelma on aiheuttanut jo parina iltana Lillissä innostunutta jännitystä, jopa niin, että yöpuulle meno on mennyt pitkäksi lomaviikon suunnitelmia laatiessa. Olisipa kunnon talvikelit vielä hiihtolomaviikolla, ettei tarvitse keksiä suunnitelma B:tä kurakelien varalle.